Tulisen makeat kanansiivet
Käytin tähän reseptiin korealaista Gochujang-chilitahnaa.
Sen voi kuitenkin korvata melkein millä tahansa chilikastikkella.
Tarveaineet
Kahdelle
hengelle:
1 rkl kalakastiketta
1/2 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl tuoretta korianteria, hienonnettuna
1/2 sitruunaruohon varsi, hienonnettuna
½ tl jauhettua valkopippuria
1 rkl öljyä
1 rkl gochujang-chilitahnaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
1/2 tl chilijauhetta (voi jättää poiskin)
1 valkosipuli murskattuna
1 rkl soijaa (voi jättää poiskin)
700 g kanansiipiä
Ohjeet
1.
Tee marinadi ja sekoita kanat.
2.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
3.
Laita kanansiivet uuninkestävään astiaan.
4.
Paista uunissa 40-45 minuuttia. Käännä välillä.
Tarkoitus on saada kevyesti paahtunut paistopinta. Tätä
varten voi välillä käyttää myös
grillivastuksia tai lieden tuuletinta. Täytyy kuitenkin
varoa polttamasta pintaa karrelle.
5.
Tarjoile alkupalana tai lisukeruokana riisin tai nuudelien kanssa.