Työhaastattelu
Käsiini osui työpaikkailmoitus, joka vaikutti kiintoisalta.
Kyseessä oli osa-aikatyö sairaalassa, lähellä
lannoitetehdasta. Sovin heti yhteyshenkilön kanssa tapaamisesta.
Saavuin
vaaleaan, avaraan toimistoon ja tapasin rekrytoinnista vastaavan esimiehen.
Kättelin ja esittelin itseni, minkä jälkeen istuimme
alas.
"No
niin, kerrohan itsestäsi", työhönottohaastattelija
sanoi.
"Olen opiskelija. Minulla ei ole enää kovin paljon
kursseja jäljellä, joten tarvitsisin osa-aikatyötä
rahoittaakseni jäljellä olevat opintoni. Näin tämän
ilmoituksen ilmoitustaululla ja ajattelin, että tässä
olisi sopiva työ minulle. Voisin tehdä töitä melkein
joka päivä opintojeni lomassa."
"Onko sinulla käsitystä, millaista työtä
olisi tarjolla?"
"Itse asiassa ei", myönsin. "Ilmoituksessa ei
ollut työnkuvausta, mutta kuvittelisin, että työ olisi
melko yksinkertaista ja manuaalista, jos kerran työ on osa-aikaista
eikä siksi ehkä kovin haastavaa."
"Niin, mutta kun meillä ei ole manuaalisia töitä
tarjolla," rekrytoija sanoi. "Tarvitsemme henkilön
tänne toimistoon, joka vastaa hoitajien työvuoroista ja
koulutuksen suunnittelusta. Hoitajia kurssitetaan työn ohessa
ja kaikki tämä pitäisi järjestää ja
saada toimimaan."
"Hmm... Tuo kuulostaa aika vaativalta. En ole aivan varma..."
"Niin. Työvuorot ja koulutukset pitäisi kirjata taulukkoon
ja asiasta täytyisi sopia kunkin hoitajan kanssa. Kurssi-tarjontaa
pitäisi seurata ja osata poimia kullekin sopivat aiheet."
"Tuohan on esimiestasoista työtä ja vaatisi perehtymistä
lääketieteen opintoihin..."
"Kyllä. Saamme paljon hakemuksia opiskelijoilta, mutta suurin
osa perääntyy, kun kuulee mitä työ pitää
sisällään. Meillä on kuitenkin paikka kipeästi
täytettävänä. Kesälomat päättyvät
ja syksyn koulutukset alkavat pian. Tämä alue on vielä
kokonaan suunnittelematta."
Olin
kuvitellut, että työ olisi helppoa ja ohjattua, lähinnä
yksinkertaisia tehtäviä, joita kuka tahansa pystyisi suorittamaan,
vähän niin kuin olisi tehtaassa työssä. En ollut
varautunut, että minulle tarjottaisiin näin haastavaa suunnittelua
heti alkuun. Työ vaikutti toki kiintoisalta, joskin hieman kuivalta,
mutta selvästikin se vaatisi aikaa ja perehtymistä. Ehtisinkö
vielä opiskelemaankin samaan aikaan...? Todennäköisesti
työ imaisisi mukaansa ja valmistumiseni lykkääntyisi
kuukausilla tai jopa vuosilla.
Toimistoon
saapui toinenkin mies lääkärintakissa. Tunnistin tämän
vanhaksi luokkatoverikseni kouluajoilta. Hänkin tunnisti minut,
mutta oli niin kiinni työssään, ettei antanut tilaa
tuttavallisuuksiin.
"Miltä
työ vaikuttaa?" hän kysyi.
"En tiedä vielä", vastasin. "Täytyy
miettiä. Työ taitaisi vaatia enemmän kuin osa-aikaista
panostusta."
"Ei, kyllä tämä on osa-aikatyötä",
rekrytoiva esimies sanoi. "Jos työaika ei riitä, sitten
täytyisi käyttää omaa aikaa tai tehdä ylitöitä",
hän jatkoi.
"En ole aivan varma, pystyisinkö jatkamaan opintojani samaan
aikaan. Täytyy myöntää, että työ on
vähän erilaista kuin ajattelin."
"Huomaan kyllä, ettei sinulla ole mitään käsitystä
tänne tullessasi", vanha koulukaverini sanoi katsoessaan
työ-paikkailmoitusta, jota pidin kädessäni.
"Ei se ole siitä kiinni, ettenkö osaisi tätä
hommaa. Varmasti hoitaisin työn hyvin, jos vain ryhtyisin toimeen,
mutta kuinka monta hoitajaa minun vastuullani olisi?" kysyin.
"Useita kymmeniä. Tässä on heidän kuviaan,
niin saat vähän käsitystä."
Selasin
kuvastoa sairaalan henkilökunnasta. Hoitajat olivat lähes
kaikki nuoria naisia. Periaatteessa oli mukava ajatus tehdä töitä
heidän kanssaan, joskin olin huomaavinani kasvon piirteistä
karkeutta, joka viittaisi siihen, että monet hoitajista olivat
mahdollisesti käytökseltään töksähteleviä.
Näin mielessäni, että työvuoroista ja kursseista
sopiminen ei välttämättä sujuisi niin mutkattomasti.
Ojensin kansion takaisin.
"Tässä
on lomake tietojen täyttämistä varten", työhaastattelija
sanoi.
Täytin
lomakkeen, vaikka en ollutkaan varma, haluaisinko tätä työtä.
Toisaalta, jos minuun otettaisiin yhteyttä, voisin päättää
myöhemminkin.
Ainakin
toimiston väki vaikutti jännittävältä porukalta.
Lääkärintakit kätkivät alleen mielenkiintoisia
persoonia. Saatoin havaita tämän muun muassa työhönotto-haastattelijan
epäsiististä parrasta ja musiikista, joka kuului viereisestä
huoneesta käytävälle asti. Se oli industriaali-teknoa,
jota en ollut kuullut aikaisemmin, mutta jonka tunnistin kyllä.
"Mitä
synkkää musiikkia täällä soi?" hoitaja
kysyi, kun hän saattoi minua pois toimistosta.
"Se on Laibachia", vastasin.
