Depeche
Mode
Koulun liikuntatunti pidettiin pilvenpiirtäjän kattotasanteella.
Rakennuksen katto oli ainakin kahdessakymmenennessä kerroksessa.
Korkeutta ei kuitenkaan heti huomannut, koska ympäristön
talot olivat suunnilleen yhtä korkeita.
Jumppa-asuun
pukeutuneita oppilaita oli viitisentoista. Opettaja oli levittänyt
vihreän kankaan katon ylle siten että se peitti koko tasanteen.
"Nyt voitte vapaasti temppuilla matolla", hän sanoi.
Nuoret alkoivat juosta, hyppiä, luistella tai liidellä.
Osa heitti kuperkeikkaa tai teki kärrynpyöriä, aluksi
varovaisesti, myöhemmin yhä uskaliaammin, niin että
vain viime hetkellä onnistuivat pysäyttämään
vauhtinsa ennen katon reunaa.
Reunalle
pysähtymisestä kehkeytyi pian oma temppunsa. Aivan kuin
kaikki liikuntamuodot olisivat tähdänneet siihen että
juoksu tai voltti huipentui äkkipysähdykseen kuilun partaalle.
Katolla ei ollut kaidetta, johon olisi voinut nojata - ainoastaan
ohut tanko, joka kiersi kattotasanteen ympäri muutaman sentin
etäisyydeltä. Tähän tankoon saattoi viime kädessä
turvautua. Osa tempuista päättyikin siten että hoippui
katon reunalla, kunnes onnistui ottamaan tangosta kiinni niin että
heilahti alas käsiensä varassa, kunnes muut nostivat voimistelijan
takaisin katolle.
Vihreä
kangas oli vedetty tasaisesti kattotasanteen yli, mutta jumppaajien
temppuillessa se ei pysynyt paikallaan, vaan muodosti aaltomaisia
kupruja, joihin saattoi helposti kompastua. Oppilaiden temput muodostuivat
yhä vaarallisemmaksi epätasaisella pohjalla, jolloin minua
alkoi puistattaa sen verran, että päätin lopettaa liikuntatunnin
siihen. Muutama oppilas olikin jo ollut vähällä pudota
maahan. En halunnut joutua näkemään sellaista, vaan
laskeuduin takaisin katutasanteelle.
Kuljin
pitkin Esplanadia ja näin isoja julisteita, joissa mainostettiin
Depeche Moden konserttia. Huomasin, että konsertti pidettäisiin
Helsingissä parin viikon kuluttua.
"Taasko DM on tulossa Helsinkiin?" kysyin Sarilta, joka
oli liittynyt seuraani ihmisvilinässä.
"Kyllä vain. Tämä on jo neljäs konsertti
kymmenen vuoden aikana", Sari vastasi.
"Mutta eikö bändi kyllästy käymään
täällä niin usein. Ja jaksaako yleisökään
enää innostua konserttilipuista, jotka maksavat ainakin
50 euroa?"
"Tämä on ilmaiskonsertti. Se järjestetään
osana Helsingin Juhlaviikkoja, tarkoituksena sponsoroida yritystä
tehdä Helsingistä entistä ekologisempi ja viihtyisämpi."
"Miten konsertti saattaa ajaa tuollaista asiaa?"
"Depeche Mode ei ole pääosassa esiintyjänä.
Bändi pysyttelee tarkoituksella taka-alalla, jotta ekologiset
asiat pääsevät paremmin esille. DM:llä on vain
kaksi lyhyttä esiintymistä Espan lavalla."
"Espan lavahan on aivan pieni, eikä yleisöäkään
mahdu kerralla katsomaan kuin korkeintaan muutama sata ilman että
syntyy kauhea tungos."
"Niin. City-lehdessä arvioitiin, että DM on tietynlaisessa
käännekohdassa. Voi olla vaikeaa soittaa pienemmissä
ympyröissä, jos on tottunut stadium-luokan esiintymisiin."
"Jos konsertti on ilmainen, miksi sitten julisteessa mainostetaan
lippuja?" kysyin.
"Liput ovat ainoastaan symbolisia", Sari vastasi. "On
mehiläisvahasta tehtyjä kynttilöitä, joita voi
polttaa konsertissa, ja kierrätysvaatteista tehtyjä liinoja,
joiden päällä voi halutessaan istua nurmikolla. Niitä
voi hakea tuosta viereisestä toimistosta, jos haluaa varmistaa
paikan yleisön joukossa."
Sari
jäi Esplanadille hakemaan kynttilöitä. Minä kuljin
katua eteenpäin, kunnes saavuin venäläisen kaupan liepeille,
jossa myytiin kaikenlaista tavaraa entisen Neuvostoliiton alueelta.
En ollut nähnyt kauppaa aikaisemmin. Oli kiintoisaa tutkia eksoottisia
käsitöitä. Erikoinen musiikki soi kaiuttimista, vieläpä
uudestaan kaukana kaupan ulkopuolella, kun palasin takaisin Esplanadille.
