Mangalore
Mutkittelevan viidakkotien jäädessä taakse bussin ikkunasta
avautui näkymä rannikolle. Lähestyimme kaupunkia meren
rannalla.
"Mikä
paikka tämä on?" kysyin.
"Se on Mangalore", Sari vastasi.
"Missä päin Intiaa Mangalore olikaan? Olikos se lännessä,
Keralan pohjoispuolella?"
"Kyllä vain. Saavumme nyt sinne."
Kävelimme
rantaan, jossa oli isoja rosoisia kallioita. Osa kallioista tunkeutui
esiin myös mereltä. Niiden välissä oli suojaisaa,
vaikka meri siinäkin kohdassa oli syvää ja vedenpinta
levoton.
Uimme
rannan myötäisesti jonkin matkaa. Nousimme ylös vedestä
alueella jossa näkyi nostokurkia ja varasto-rakennuksia. "Olemme
satamassa. Kaupungin keskusta on pohjoisen suunnalla", arvelin.
Jatkoimme
matkaa kävellen ohittaen pieniä kojuja ja kauppoja. Osa
kaupoista oli länsimaalaisen oloisia, täynnä kulutustavaroita
joita myytiin joka puolella maailmaa.
Poikkesimme
läheiseen Spariin. Aikomuksenamme oli ostaa evästä,
mutta kaupassa ei ollut mitään, mikä olisi erityisesti
houkuttanut meitä.
"Mennään mieluummin johonkin kunnon ravintolaan",
sanoin. "Se on liian hankalaa", Sari vastusti. "Otetaan
vain jotain pientä syötävää mukaamme."
"No, katsotaan mitä löytyy matkan varrelta. Tästä
kaupasta ei nyt löytynyt mitään."
Ihmisvilinästä
päätellen lähestyimme keskustaa. Täällä
alkoi olla ruokapaikkoja melkein joka kadulla. Nälkä alkoi
kurnia siinä määrin, etten voinut olla kurkkaamatta
ravintoloiden ovesta sisään nähdäkseni olisiko
paikka kelvollinen. Lyhtyjen valossa useimmat paikat vaikuttivat oikein
viihtyisiltä. Useimmissa paikoissa tarjottiin kalaa ja äyriäisiä:
isoja annoksia vartaassa, grillattuna tai uunissa paistettuna. Annokset
oli aseteltu niin että jokainen laji tarjoiltiin näyttävästi
omalla pellillään erikoisesti muotoiltuna tornimaisina asetelmina.
Mausteita oli käytetty epätavallisen säästeliäästi.
Joissain annoksissa paistojäljessä ei näkynyt juuri
muuta kuin kalan omia värejä.
Tarjonnan
runsaudesta huolimatta Sari oli epäilevällä kannalla.
Siispä jätimme kaksi tai kolme ravintolaa väliin, kunnes
yllättäen kuulimme suomen kieltä läheisestä
ravintolasta. "Tämä kalalajitelma oli oikein hyvä",
kuulimme naisen sanovan. Astuimme uteliaana sisään ja löysimme
pöydän äärestä seurueen siististi pukeutuneita
business-matkaajia. Vähän ihmettelin, mitä suomalaiset
tekivät täällä - ei kai Mangalore ollut mikään
tyypillinen business-kaupunki - mutta enimmäkseen huomiomme kiinnittyi
heidän annoksiinsa. Pöydässä oli samanlaisia annoksia
kuin mitä olimme nähneet muissakin ravintoloissa: jättimäisiä
kala-annoksia pellillä, aivan kuin leivoksia tai leipomotuotteita,
joissa ulkonäkö oli melkeinpä tärkeämpää
kuin maku.
Seurue
oli lopettanut ruokailunsa, joten Sari poimi yhden kalan naisen lautaselta
ja kysyi saisiko maistaa. "Tietenkin", nainen vastasi, ja
korotti kulmakarvojaan, kun puoliksi syötyä ruokaa katosi
toisen suuhun hänen lautaseltaan. "Annokset ovat hyviä",
nainen kehui, "mutta kannattaa pyytää, että kala
paistetaan kunnolla kypsäksi. Muussa tapauksessa paksummasta
kohdasta kala jää helposti raa'aksi, niin kuin tämäkin
selkäpala tässä." Nyökyttelimme päätämme,
eikä Sari ottanut enempiä maistiaisia, varsinkin kun tarjoilija
tuli korjaamaan lautaset pois.
Liikemiehet
jatkoivat, että kannatti heidän tapaansa ottaa lajitelma
kaloja tai, jos halusi, vaihtoehtoisesti lihoja, kuten esimerkiksi
tuo viereisellä pöydällä näkyvä pellillinen
broilereita, jossa oli ainakin kolmekymmentä kanaa yhdessä
annoksessa. Ja kuulemma kannatti ottaa isoja annoksia, koska hinnat
olivat niin alhaisia. "Ei haittaa, jos ei jaksa syödä
kaikkea", vastasin. "Ei tunnu missään, vaikka
hinnat olisivatkin meille kalliimpia kuin paikallisille."
Sari
tilasi lajitelman uunissa paistettuja kaloja. Minä tilasin kaksi
varrasta grillattuja äyriäisiä.
