Tulva
Vaikka pari työkaveria oli kylässä, en jaksanut nousta
ylös. Ummistin silmäni ja yritin levätä tai ainakin
olla ajattelematta. Olin väsynyt, enkä millään olisi
jaksanut olla seurallinen. Joka tapauksessa liikehdintä olohuoneessa
häiritsi, kun Sari piti seuraa kollegoilleni.
Vasta
kun työkaverini olivat lähdössä pois, totesin
että olisi ainakin kohteliasta käydä sanomassa päivää.
Nousin ylös makuuhuoneestani ja tervehdin ystäviäni.
He sanoivat olevansa lähdössä kirpputorille; lähistöllä
oli uusi kauppa, joka myi käytettyä tavaraa. "Haluatteko
lähteä mukaan?"
Aurinko
oli laskenut. Katulamput valaisivat viileää iltaa. Huomasin,
että kirpputorille oli lähdössä iso joukko: ainakin
15 ihmistä oli kokoontunut kadunkulmaan, josta lähdimme
liikkeelle. Suurin osa oli minun ikäisiäni, osa nuorempia.
En tuntenut kuin muutaman. Epäilemättä he olivat kollegoideni
kavereita, jotka kaikki olivat saaneet kutsun lähteä mukaan
ostoksille.
Hevoskärryissä
oli vielä tilaa, joten istuin sinne. Rattailla oli kymmenisen
muuta ihmistä. Loput joutuivat kulkemaan jalan, mikä ei
haitannut, sillä vaunut kulkivat hitaasti ja kirpputori oli vain
muutaman korttelin päässä. Matka taittui nopeasti kapeita
kujia pitkin. Mietin mitä ostaisin. Vaatteita en tarvinnut mutta
ehkä joitain taloustarvikkeita...
Emme
olleet kovin kaukana, kun vastaan tuli joukko ihmisiä, jotka
juoksivat niin nopeasti kuin pystyivät keskustaa kohti. "Tulva!"
he huusivat. Enempiä kyselemättä aloimme mekin juosta
samaan suuntaan. Taaempaa kuului voimistuvaa melua. Olkani takaa näin
kuinka vesimassat vyöryivät eteenpäin ja kaatoivat
kauppojen eteen kasattuja telineitä, mainoksia, tuoleja ja pöytiä.
Veden mukana kulkeutui kaikenlaista roinaa, pääasiassa irtaimistoa
mutta myös ihmisiä ja eläimiä.
Tulvavesi
syöksyi keskustaan päin. Ymmärsin joutuvani veden varaan,
ellen pian siirtyisi syrjään. Kollegani juoksivat väärään
suuntaan, mutta he olivat jo liian kaukana. Käännyin oikealle
ja juoksin kapeammille kujille. Tulvavesi ohitti kohdan, jossa juuri
olin, saavuttaen osan kirpputorille matkanneesta seurueesta. He tuskin
selviytyisivät myllerryksestä.
Tulvan
vetääntyessä kävelin lähemmäksi keskustaa
märkiä katuja pitkin. Torin laidalla oli vanha koulukaverini
Uudestakaupungista. Tämä istui minikokoisessa autossa ja
avasi oven nähdessään minut. Tervehdin tuttavaani.
Hän osoitti ylös ja kiinnitti huomioni valopisteisiin, jotka
liikkuivat taivaalla oikealta vasemmalle. Valot näyttivät
satelliiteilta mutta niitä oli paljon ja ne kaikki kulkivat samaan
suuntaan. Päättelin, että ne eivät voineet olla
satelliitteja, koska vauhti oli liian kova. Myöskään
meteoriitteja valot eivät voineet olla, koska tähdenlennoksi
vauhti oli liian hidas. Lisäksi valopisteet olivat ryhmittyneet
kuvioiksi. Osa kuvioista oli monimutkaisia ja hienosti suunniteltuja.
Tunnistin ne ravuiksi.
"Tämä
merkitsee uutta maailmanjärjestystä!" koulukaverini
huusi dramaattisesti. "Vanhaan ei ole enää paluuta."
Kaveri seisoi kadulla ja lausui profeetallisia näkemyksiään
samalla kun ihmettelin hänen pientä kokoaan - hän oli
tuskin kääpiön mittainen.
Kauempana
näin isomman version toveristani, joka virnisti minulle iskien
silmää. Ihmettelin hetken kunnes tajusin, että miniatyyri
oli hänen itsestään valmistama kopio: minikokoisen
kloonin saattoi lähettää tekemään yksinkertaisia
tehtäviä, kuten asioimaan kaupassa tai postissa. Vaihdoimme
muutaman sanan. Sitten lähdin etsimään Saria.
Läheisestä
baarista kuului melua. Löysin Sarin istumasta iltaa siskonsa
Katin ja hänen miehensä Björnin kanssa. Paikalla oli
paljon väkeä, muun muassa kokonainen joukko vanhoja luokkatovereitani.
Juttelin heidän kanssaan, etenkin parin naisen kanssa, joita
en ollut nähnyt viiteentoista vuoteen. He olivat edelleen saman
näköisiä kuin ennenkin. Otin valokuvan koko porukasta.
Koulutoverini,
jonka kanssa olin ala-asteella enemmänkin tekemisissä, pohti
kanssani tulvan ja taivaalle ilmaantuneiden rapukuvioiden merkitystä.
Hänen mukaansa tapahtumat eivät merkinneet yhtään
mitään. Minun mielestäni taas niillä saattoi olla
jokin merkitys; ainakin tuntui kuin maailma olisi muuttunut hetkessä.
Koulukaverini nauroi: "Miten niin maailma olisi muuttunut?"
Katsoin
ympärilleni. Ihmiset viettivät iltaa aivan kuin tulvaa ei
olisi ikinä ollutkaan. Ihmiset olivat iloisia ja seurallisia.
Musiikki soi. Osa meni tanssimaan. Minua pyydettiin mukaan.
