Painovoima
Mietin, miltä tuntuisi, jos voisin lentää
omin voimin. Kävellessäni torin poikki päätin
kokeilla asiaa. Keskityin ja hyppäsin ilmaan. Yllätyksekseni
huomasinkin pysyväni ilmassa.
Liidin eteenpäin suunnilleen 30 cm:n korkeudella.
Liitäminen vaati pienoista ponnistusta, mutta pystyin pitämään
itseni ilmassa ainakin viisi metriä, ennen kuin palasin maan
pinnalle.
Ihmiset katsoivat minua ällistyneenä.
Olin itsekin ihmeissäni. Minun piti oikein tarkistaa tilanne
– kyllä, tämä oli Uudenkaupungin tori, ihmiset ja ympäristö
olivat todellisia, minä en nähnyt unta, vaan tämä
todella tapahtui. Erikoista. Pystyin voittamaan painovoiman.
En halunnut tehdä itsestäni sen suurempaa
numeroa vaan poistuin paikalta. Kävelin ripeästi keskustan
ulkopuolelle. Vasta kun olin varma, ettei lähettyvillä ollut
muita ihmisiä, kokeilin temppuani uudestaan.
Kohosin jälleen ilmaan. Nousin noin kymmenen
metrin korkeuteen ja lennähdin kallion laelle kanervikon keskelle.
Ihmeissäni kokeilin pystyisinkö lentämään
vieläkin pitemmälle. Irtosin maasta. Näin kuinka kasvillisuus
allani loittoni nopeasti, kunnes olin ilmassa puiden ja puhelinpylväiden
yläpuolella. Saatoin nähdä kauas joka suuntaan.
Vatsanpohjasta kouraisi. Maisema keikahti ja
putosin vauhdilla alaspäin. Viime hetkellä ennen uhkaavaa
tömähdystä kokosin itseni ja nousin uudelleen ylöspäin.
Näköjään vaadittiin luottamusta.
Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, kun ei tarkkaan tiennyt,
mistä oli kysymys.
Kokeilin kuitenkin, miltä tuntuisi antautua
avoimemmin kokemukselle. Rentouduin. Tuntui kuin olisin saanut lisää
voimaa. Mitä vähemmän vastustelin, sitä voimakkaammaksi
virta kasvoi, niin että kiidin huimaavaa vauhtia kohti vanhempieni
asuntoa vaikuttamatta itse suuntaan, nopeuteen tai korkeuteen.
Tunne oli melko mukava. Mutta en ollut valmistautunut
tällaiseen kyyditykseen. Pyristelin irti. Menetin korkeutta ja
olin jälleen maassa, keskellä kävelytietä, suunnilleen
puolivälissä matkaa kaupungista kotiin.
Jatkoin matkaani jalan. Aioin kuitenkin raportoida
kokemuksestani kotona.
