Painajainen
Hieroin silmiäni. Valkoiset seinät
hohtivat aamuauringossa. Nousin ylös ja kävelin keittiöön.
Muut olivat jo lähteneet töihin.
Avasin jääkaapin ja otin maitopurkin esille. Istuin pöydän
ääreen ja kaadoin itselleni lasin maitoa.
Yleensä koti oli täynnä puhetta
ja asumisen ääniä. Nyt kuului vain jääkaapin
hurinaa. Mieleen muistui, miltä kuulosti, kun isä katsoi
telkkaria tai kun äiti puhui puhelimessa. Tai kun joku harjasi
hampaita.
Avasin jääkaapin oven ja laitoin
maitopurkin takaisin hyllylle. Mietin mitä söisin aamupalaksi.
Mutta kaappi oli lähes tyhjä. Suljin oven.
Pysähdyin kuuntelemaan. Aivan kuin joku
olisi liikkunut isän ja äidin huoneessa.
Avasin ja suljin jääkaapin oven.
Ääni ei kuulostanut samalta kuin se minkä luulin kuulleeni.
Kävelin käytävää pitkin
toiselle puolelle taloa. Raotin varovasti makuuhuoneen ovea ja kurkistin
sisään.
Huoneen keskellä oli hahmo, joka seisoi
liikkumatta paikallaan. Tunnistin tämän äidikseni,
mutta vaikutelma oli outo ja pahaenteinen. Kysyin, eikö hän
lähtenytkään aamulla töihin. Äiti tuijotti
minua kasvoillaan tyhjä ilme. Tunsin voimakasta pelkoa. Käännyin
ympäri ja juoksin keittiötä kohti. Törmäsin
johonkin - äitiini.
- Mutta sinähän olit makuuhuoneessa!
Äiti tuijotti minua ja sanoi - Niin olinkin.
Käännyin takaisin, mutta makuuhuoneesta
tuli toinen hahmo. Kaksoisolentoja!
Molemmilla oli yhtä ilmeetön ilme.
Lamaannuin enkä kyennyt pakenemaan.
Tiesin näkeväni pahaa unta. Yritin
nousta ylös, mutta en onnistunut. Yritin huutaa apua, mutta onnistuin
vain ääntelemään epämääräisesti.
Pakotin silmäni auki. Makasin sängyssä,
mutten vieläkään pystynyt liikkumaan. Näin kuinka
valkoiset seinät hohtivat auringon valossa.
Isän ja äidin makuuhuoneesta kuului
liikettä. Onneksi joku oli kotona! Nousin ylös ja juoksin
makuuhuoneeseen.
Huoneessa oli äitini. Kerroin nähneeni
kamalaa unta. Mutta äiti ei sanonut mitään. Hän
vain seisoi liikkumatta paikallaan. Eikö uni loppunutkaan? Äidillä
oli sama omituinen ja pahaenteinen ilme. Kauhuissani juoksin keittiötä
kohti. Käytävällä tuli vastaan… äitini!
Ymmärsin, että yhden painajaisen
sisällä olikin toinen painajainen. Olin lamaantunut, enkä
päässyt tunnelmaa pakoon.
Pinnistelin herätäkseni. Avasin silmäni,
jolloin näin, että makasin sängyssä aurinkoisessa
huoneessa. Olinko vihdoinkin hereillä?
Nousin ylös ja kiiruhdin kohti makuuhuonetta.
Avasin oven. Jähmetyin. Sisällä vallitsi sama pahaenteinen
tunnelma. Huoneen perällä seisoi äitini liikkumatta
paikallaan.
