Unta
Olin joen rannalla. Hyppäsin veteen ja
uin muutaman metrin. Katsoin taakse ja heilutin vanhemmilleni, jotka
seisoivat rannalla. Käännyin ja jatkoin uimista tummassa
vedessä.
Vesi muuttui läpinäkyväksi.
Joen sijasta huomasin olevani salissa, joka oli täynnä vettä.
Uin salin toiseen päähän lipuen kevyesti kirkkaassa
vedessä.
Pysähdyin ja käännyin takaisin
päin. Yritin jatkaa uimista, mutta vesi olikin muuttunut ilmaksi.
Vesi ei enää kannatellut minua, joten lysähdin mahalleni.
Jouduin kävelemään takaisin.
Veden muuttuminen ilmaksi oli niin erikoista
että tajusin näkeväni unta. Kävellessäni
takaisin rannalle, jossa vanhempani olivat,
muistin, että oikeasti makasin omassa sängyssäni.
Annoin unikuvien jatkua ilman että yritin
herätä. Tämä tuntui kihelmöivänä
tunteena, aivan kuin mieli olisi kahden vaiheilla - pitäisikö
herätä vai palata takaisin unen maailmaan?
Tässä puoliunen tilassa saatoin tarkkailla
omaa unennäköäni.
Tavallisesti mieli keskittyy siihen, minkä
jo ennestään tietää, pyöritellen tuttuja
asioita. Mutta nyt huomasin, että tunnetun sijasta mieli liikkui
tuntemattomalla alueella. Vähän kerrallaan ilmaantui uusia
elementtejä, jotka ensin vaikuttivat irralliselta mutta jotka
kohta selvisivät isomman kokonaisuuden osaksi.
Esimerkiksi, löysin paperikasan rannalta
ja silmäilin sitä. Ensimmäisellä sivulla oli luettelo
nimiä ja esineitä:
- Ukko
- Ilona
- Jussi
- kuningatar
- poliisi
- riikinkukko
- pyörän rengas
Listassa ei vaikuttanut
olevan tolkkua, ja ehdin jo tehdä huomion unimaailman irrationaalisesta
luonteesta, kunnes huomasin, että luettelo paljastui näytelmän
Dramatis Personae-listaksi. Listattuna oli henkilöt ja
tarvikkeet, jotka olivat mukana näytelmässä.
Sivu sivulta näytelmä aukeni edessäni.
Kohtaus kohtaukselta dialogi ja juoni paljastuivat. Erikoisella tavalla
näytelmässä nivoutui yhteen luettelon henkilöt
ja esineet.
Hämmästyin kuinka yksityiskohtainen
ja suunniteltu kokonaisuus oli. Normaalisti en olisi keksinyt moista
konstruktiota, vaikka olisin työskennellyt idean parissa monta
kuukautta.
Tekemäni huomiot unen laadusta valpastuttivat
mieltäni siinä määrin, että avasin silmäni
ja katselin ympärilleni.
Makasin sängyssäni. Isä ja äiti
tarkkailivat minua. Jostain syystä he eivät olleet nukkumassa.
Sama kihelmöivä tunne uusiutui, ja unikuvat jatkuivat.
Yliluonnollisuuden vaikutelma täytti huoneen.
Tämä pelotti jonkin verran, koska en ollut varma, nousisinko
ilmaan vai tapahtuisiko jotain muuta ennalta arvaamatonta.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Siirryin takaisin unen maailmaan.
Olin Ilonan seurassa vanhanaikaisessa talossa.
Ilona katsoi televisiosta minun ottamaani filminpätkää
ja nauroi. Filmissä esiintyi veljeni Jussi valepuvussa. Minä
ilmestyin kuvaan samaan tapaan naamioituneena esittäen konservatiivista
henkilöä. Vaikutelma oli liioiteltu ja koominen.
Paikalle tuli serkkuni Jasse ja hänen
tyttöystävänsä. He olivat aluksi vaisuja ja hillittyjä,
kunnes huomasivat, että minä ja Jussi esiinnyimme televisiossa.
Konservatiivinen roolini nauratti heitä niin paljon, että
he innostuivat puhumaan ja elehtimään vapautuneesti.
Myös vanhempi serkkuni, Tuomo, ilmaantui
paikalle. Hän oli nuhjuisessa asussa ja esiintyi kuin taiteilija.
Kaikki mitä hän sanoi oli tarkkaan harkittua mahdollisimman
älykkään ja ironisen vaikutelman saamiseksi. Otin digikameralla
kuvia ikuistaakseni tilanteen.
Näytin myöhemmin kuvia vanhemmilleni.
Serkkujen lisäksi minulla oli lukuisia kuvia 90-vuotiaasta isoäidistäni.
Olin räpsinyt hänestä nopeassa tahdissa monta otosta
niin että kuvat olivat samaan aikaan luonnollisia ja ilmeikkäitä.
Tiesin, että isoäitini oli kuollut
kymmenisen vuotta sitten. Mutta jostain syystä hän oli kuvissa
edelleen hyväkuntoisen ja eloisan oloinen. Kuvat isoäidistäni
olivat erikoisia sekä tunnelmaltaan että valaistukseltaan.
Katsellessaan kuvia vanhempani olivatkin
erityisen kiinnostuneita juuri isoäidistäni.
