Unen
kirjoitus
Istuin laptop-tietokone sylissäni. Kirjoitin
muistiin yöllä näkemääni unta. Muistin selkeästi
kaikki yksityiskohdat. Tapahtumat sijoittuivat nykypäivän
Helsinkiin. Unikuvista kirjoitin seuraavasti:
"Saatuamme
tavarat paikoilleen oli kiire ilmoittaa kaikille uudesta osoitteestamme.
Minä huolehdin muuttoilmoituksesta postiin ja väestörekisteriin,
kun taas Sari kokosi yhteen tuttaviemme yhteystiedot ja ryhtyi kirjoittamaan
osoitteenmuutoskortteja.
Urakan valmistuttua vertailin osoitekirjoja
ja korttipinoa ja huomasin, että ystäväni Mark oli
epähuomiossa jäänyt pois. Hänellekin piti saada
tieto siitä, että olimme muuttaneet. Katselin osoitteenmuutoskorttejamme.
Ne näyttivät harmailta ja rumilta – näitä tusinakortteja
sai ilmaiseksi postikonttoreista. Mietin, etten itse asiassa ollut
pitkään aikaan lähettänyt kirjettä Markille.
Halusinko nyt lähettää hänelle tällaista
persoonatonta osoitetiedotetta?
Sain paremman
idean. Menin talon taakse ja avasin pyörävaraston oven.
Raahasin vanhan pyöränromuni ulos ja nostin sen seinän
viereen pystyyn. Minun oli jo pitkään
pitänyt korjata pyöräni, mutten ollut saanut aikaiseksi.
Eikä minulla todellisuudessa ollut aikomustakaan, vaan ajattelin
myöhemmin ostaa uuden pyörän. Nyt sen sijaan kumarruin
pyörän ääreen ja väänsin pinnoja uuteen
uskoon. Ne vääntyivät helposti, kun vain kosketin niitä
sormellani. Tällä tavalla sormiani liikutellen kirjoitin
kaunokirjoituksella uuden osoitteemme pyörän pinnoihin.
Lopputulos oli aika hieno – vähintäänkin
omaperäinen metalliväännös. Pakkasin pyöräni
pakettiin, kirjoitin siihen vastaanottajan osoitteen ja lähetin
sen ystävälleni Walesiin. Mielestäni tällainen
muuttoilmoitus oli hienompi kuin ilmainen osoitteenmuutoskortti."
Kirjoitettuani uneni muistiin luin sen kertaalleen läpi, melko
tyytyväisenä lopputulokseen. Viime kuukausina olin järjestelmällisesti
kerännyt talteen uniani. Jotkut uneni olivat niin eläviä
omassa maailmassaan, että halusin toistaa tuon kaiken kirjallisessa
muodossa. Näitä kirjoitettuja unia oli kertynyt kymmeniä
sivuja.
Istuskelin takapihalla, kun äiti ja Janna
tulivat kylään. Tietokoneeni oli vielä esillä,
joten äiti ja Janna halusivat heti lukea viimeisimmän uneni.
Janna otti laptopin eteensä ja luki hiljaa itsekseen. Kun hän
oli lopettanut, kysyin hänen mielipidettään. - Eivät
nämä naurata, Janna sanoi.
- Kaikki tarinat ovat niin samanlaisia. Mitä tahansa voi tapahtua.
Siihen alkaa jo tottua.
Äiti sanoi samaa luettuaan viimeisimmän
uneni. - Sinun pitää varoa tylsistyttämästä
lukijaa. Jos tarinat perustuvat ainoastaan uutuuden viehätykseen,
niihin voi helposti turtua.
Minä vastasin, ettei näiden unitarinoiden
tarkoitus ollutkaan naurattaa tai hätkähdyttää.
- Minä kirjoitan näitä juttuja itselleni, omaksi ilokseni.
Jos niistä on jollekin muullekin hupia, niin sehän on pelkästään
hyvä asia.
Janna ja äiti ymmärsivät mitä
sanoin ja kohta lukivat uudestaan tekstiäni. Janna sanoi pitävänsä
koulu-unestani – siitä missä oli se oikeudenkäynti.
Kuulemma siinä oli enemmän ajatusta. Äiti ehdotti,
että minun kannattaisikin lisätä enemmän ihmisiä
koskettavia teemoja. Lukijoita ei välttämättä
kiinnostaisi pelkät henkilökohtaiset fantasiani.
Kotiväen lähdettyä istuin mietteissäni
puutarhassa, kiinnittämättä huomiota kasvien ihmeelliseen
väriloistoon. Sen sijaan vilkaisin uudelleen viimeistä tarinaani
osoitteenmuutoksesta. Näin heti, että tämä oli
juuri sellainen fantasia, josta äiti oli varoittanut. Olin hetken
aikaa kahden vaiheilla. Sitten näpäytin Delete-nappia ja
tuhosin tuotokseni. Sammutin tietokoneen ja menin takaisin sisälle.
