Unia. Raportteja yöstä 24.05.2003.



Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun


Unen kirjoitus

Istuin laptop-tietokone sylissäni. Kirjoitin muistiin yöllä näkemääni unta. Muistin selkeästi kaikki yksityiskohdat. Tapahtumat sijoittuivat nykypäivän Helsinkiin. Unikuvista kirjoitin seuraavasti:

"Saatuamme tavarat paikoilleen oli kiire ilmoittaa kaikille uudesta osoitteestamme. Minä huolehdin muuttoilmoituksesta postiin ja väestörekisteriin, kun taas Sari kokosi yhteen tuttaviemme yhteystiedot ja ryhtyi kirjoittamaan osoitteenmuutoskortteja.

Urakan valmistuttua vertailin osoitekirjoja ja korttipinoa ja huomasin, että ystäväni Mark oli epähuomiossa jäänyt pois. Hänellekin piti saada tieto siitä, että olimme muuttaneet. Katselin osoitteenmuutoskorttejamme. Ne näyttivät harmailta ja rumilta – näitä tusinakortteja sai ilmaiseksi postikonttoreista. Mietin, etten itse asiassa ollut pitkään aikaan lähettänyt kirjettä Markille. Halusinko nyt lähettää hänelle tällaista persoonatonta osoitetiedotetta?

Sain paremman idean. Menin talon taakse ja avasin pyörävaraston oven. Raahasin vanhan pyöränromuni ulos ja nostin sen seinän viereen pystyyn. Minun oli jo pitkään pitänyt korjata pyöräni, mutten ollut saanut aikaiseksi. Eikä minulla todellisuudessa ollut aikomustakaan, vaan ajattelin myöhemmin ostaa uuden pyörän. Nyt sen sijaan kumarruin pyörän ääreen ja väänsin pinnoja uuteen uskoon. Ne vääntyivät helposti, kun vain kosketin niitä sormellani. Tällä tavalla sormiani liikutellen kirjoitin kaunokirjoituksella uuden osoitteemme pyörän pinnoihin.

Lopputulos oli aika hieno – vähintäänkin omaperäinen metalliväännös. Pakkasin pyöräni pakettiin, kirjoitin siihen vastaanottajan osoitteen ja lähetin sen ystävälleni Walesiin. Mielestäni tällainen muuttoilmoitus oli hienompi kuin ilmainen osoitteenmuutoskortti."

Kirjoitettuani uneni muistiin luin sen kertaalleen läpi, melko tyytyväisenä lopputulokseen. Viime kuukausina olin järjestelmällisesti kerännyt talteen uniani. Jotkut uneni olivat niin eläviä omassa maailmassaan, että halusin toistaa tuon kaiken kirjallisessa muodossa. Näitä kirjoitettuja unia oli kertynyt kymmeniä sivuja.

Istuskelin takapihalla, kun äiti ja Janna tulivat kylään. Tietokoneeni oli vielä esillä, joten äiti ja Janna halusivat heti lukea viimeisimmän uneni. Janna otti laptopin eteensä ja luki hiljaa itsekseen. Kun hän oli lopettanut, kysyin hänen mielipidettään. - Eivät nämä naurata, Janna sanoi.
- Kaikki tarinat ovat niin samanlaisia. Mitä tahansa voi tapahtua. Siihen alkaa jo tottua.

Äiti sanoi samaa luettuaan viimeisimmän uneni. - Sinun pitää varoa tylsistyttämästä lukijaa. Jos tarinat perustuvat ainoastaan uutuuden viehätykseen, niihin voi helposti turtua.

Minä vastasin, ettei näiden unitarinoiden tarkoitus ollutkaan naurattaa tai hätkähdyttää. - Minä kirjoitan näitä juttuja itselleni, omaksi ilokseni. Jos niistä on jollekin muullekin hupia, niin sehän on pelkästään hyvä asia.

Janna ja äiti ymmärsivät mitä sanoin ja kohta lukivat uudestaan tekstiäni. Janna sanoi pitävänsä koulu-unestani – siitä missä oli se oikeudenkäynti. Kuulemma siinä oli enemmän ajatusta. Äiti ehdotti, että minun kannattaisikin lisätä enemmän ihmisiä koskettavia teemoja. Lukijoita ei välttämättä kiinnostaisi pelkät henkilökohtaiset fantasiani.

Kotiväen lähdettyä istuin mietteissäni puutarhassa, kiinnittämättä huomiota kasvien ihmeelliseen väriloistoon. Sen sijaan vilkaisin uudelleen viimeistä tarinaani osoitteenmuutoksesta. Näin heti, että tämä oli juuri sellainen fantasia, josta äiti oli varoittanut. Olin hetken aikaa kahden vaiheilla. Sitten näpäytin Delete-nappia ja tuhosin tuotokseni. Sammutin tietokoneen ja menin takaisin sisälle.