Helvetti
Katulamput valaisivat sen verran, että
näki eteensä.
Kävelin kivettyä katua pitkin, kunnes
saavuin amfiteatterin näköiselle areenalle. Ruskean
harmaiden kiviseinien vieressä oli väkeä, jotka huusivat
äänekkäästi. He olivat tulleet seuraamaan urheilua,
sillä areenan keskellä oli meneillään jokin hurja
pallopeli.
Pelaajat olivat lihaksikkaita ja julman näköisiä.
Pelissä ei näyttänyt olevan
sääntöjä. Pelaajat havittelivat palloa ja yrittivät
pitää sitä itsellään. Mutta tämä
oli vaikeaa - heti kun yksi pelaaja oli saanut pallon, kimppuun hyökkäsi
tusina muita.
Areena näytti enemmänkin taistelutantereelta
kuin urheilukentältä. Pelaajat olivat valmiina raatelemaan
toisensa saadakseen pallon itselleen. Sääliä ei tunnettu.
Heikot tallautuivat vahvempien jalkoihin. Ruumiita lojui siellä
täällä.
Peli velloi areenan puolelta toiselle sen mukaan
mihin palloa kuljetettiin. Raivokkaat pelaajat eivät välittäneet
mistään, eivät edes pelialueesta. Vähän väliä
areenalta ryntäsi pelaajia katsomon puolelle. Tyrkkimisellään
he saivat yleisönkin vihaiseksi niin että tappeluita käytiin
katsomossakin.
Pelin seuraaminen oli niin vastenmielistä
että oli vaikea pysyä tyynenä. Jollei pitänyt
varaansa, muuttui itsekin ärtyisäksi. Silti ärtyminen
oli vaarallista. Jos kiukun antoi kasvaa, silloin täältä
ei pääsisi niin helposti pois.
Olin kuitenkin tullut tänne vapaaehtoisesti.
Astuin pelialueelle.
Toivoin että joku pelaajista pysähtyisi ja kiinnittäisi
katseensa minuun. Tämä ei hevillä onnistunut, koska
näitä riivattuja kiinnosti ainoastaan pallo.
Turhauduin. Menetin malttini ja tunsin pelkoni
kasvavan. Tunnelma kasvoi sietämättömäksi. Käännyin
ympäri ja juoksin pois. Ryntäsin väkijoukon halki sivukujille.
Loikin ihmisraunioiden yli rauhallisemmille alueille. Jatkoin juoksemista,
kunnes oli pakko pysähtyä ja hengittää.
Siinä läähättäessäni
huomasin olevani koulun käytävällä. Täällä
oli jo hieman selkeämpää, vaikka ei tämäkään
miellyttävä paikka ollut. Seinät
olivat kalseat ja kolkot. Kelmeä valo heijastui keinovalaisimista.
Syvennyksessä oli kioski, jonka metallihyllyissä
myytiin kirjoja ja paikallisia bestsellereitä. Kirja nimeltä
2000.000.000 kadotettua sielua vaikutti mielenkiintoiselta.
Kaaviokuvat sielujen asuinalueista olivat kuin sisäkkäisiä
ympyröitä yhä laajenevine renkaineen. Renkaiden koko
vaihteli sen mukaan kuinka paljon väkeä siellä asusti.
Laitoin kirjan takaisin hyllyyn ja vilkaisin
sen jatko-osaa, 3000.000.000 kadotettua sielua. Tämäkin
vaikutti jännittävältä, vaikka tässä
kieltämättä olikin rahastuksen makua.
Epäilemättä kirjasarja oli suosittu.
Kirjat tarjosivat karttoja ja ohjeita, vähän samaan tapaan
kuin turistioppaat. En kuitenkaan ostanut
mitään.
