Saksalaiset
Vuonna 1943 saksalaiset joukot marssivat Liettuaan.
Edetessään itään he valtasivat kyliä ja kaupunkeja.
Minä satuin olemaan eräässä pikkukaupungissa,
kun saksalaiset saapuivat. Panssarivaunujen vyöryessä kaupunkiin
asukkaat juoksivat piiloon kellareihin ja ullakolle - mistä vain
löytyi suojaa. Panssareita seurasivat kuljetusvaunut. Joukoittain
sotilaita hyppäsi katukivetykselle. Keskiaikaiset julkisivut
ympäröivät toria.
Saksalaiset olivat ripeitä liikkeissään,
joten kaikki eivät ehtineet paeta. Vanhuksia ja sairaita, naisia
ja lapsia, juutalaisia ja mustalaisia koottiin torille. Osa asukkaista
saatiin kiinni kadulta, osa löydettiin perunakellareista ja roskien
seasta. Nyt he laahustivat eteenpäin harmaana massana.
Saksalaiset pitivät vankeja koossa pitkällä
köydellä. Köysi ympäröi joukkoa, jota vedettiin
eteenpäin kuljetusvaunun lavalta. Megafoni kädessä
saksalaisupseeri hoputti liettualaisia kävelemään nopeammin
ja antoi samalla ohjeita sotilaille.
Tori tyhjeni hetkessä. Näin kun köysi
veti vankeja kokoon kuin nopeutetussa filmissä, jossa ihmiset
näyttivät kiitävän eteenpäin nykivin liikkein
talojen taakse kunnes katosivat kaukaisuuteen näköpiirin
ulkopuolelle. Tyhjä hiljaisuus jäi jäljelle. Näitä
ihmisiä kuljetettiin keskitysleirille tuhottavaksi.
Kun liikehdintä oli lakannut, astuin esiin
piilopaikastani.
Ihme, ettei minua löydetty, sillä
piilopaikkani oli aivan torin laidassa roskapöntön takana.
Pudistin pölyt takin liepeestäni ja juoksin sivukadulle,
jossa vaara jäädä kiinni oli pienempi.
Kävelin sorapäällysteistä
tietä pitkin alueelle, jossa oli puutaloja tien kummallakin puolella
pienine puutarhoineen ja istutuksineen. Tänne hiippailin erään
talon portista sisään. Kyyristelin
pensasaidan takana, kunnes törmäsin vanhaan mummoon, joka
teki puutarhatöitä takapihalla. Nousin ylös ja tervehdin
häntä. Hän vastasi ystävällisesti, vaikka
ymmärsin hänen aksentistaan, että hän oli ulkomaalainen.
Mummo esitteli pensaan edessä olevaa metalliveistosta.
- Tämä on Hitlerin valtaannousun kymmenvuotismuistomerkki.
Olen saanut sen lahjaksi lapsenlapsiltani. Eikö olekin hieno?
- Onhan se komea, sanoin.
- Minä kutsun sitä herra Himmeliksi. Niin ihmeellinen meidän
johtajamme on!
Ihmettelimme veistosta jonkin aikaa. Juttelimme
niitä näitä ja kysyin voisinko jäädä
päivälliselle. Mummo suostui heti, ilmeisen tyytyväisenä
siitä että sai seuraa.
Kynttilä valaisi hämärää
huonetta. Mummo tarjosi leipää ja keittoa. Takassa paloi
tuli ja kahvipannu porisi puuliedellä. Kerroin
olevani läpikulkumatkalla, mutta nyt kun oli sota, olisi liian
vaarallista jatkaa matkaa. Mummo ehdotti, että voisin yöpyä
yläkerrassa.
Seuraavat päivät vietin aikaani lukien
sängyllä huoneessani ja rupatellen mummon kanssa keittiössä.
Aika kului nopeasti, enkä huomannut viikkojen kulumista. Yön
ja päivän vuorottelu piti minut tyytyväisenä.
Söimme ja joimme kahvia mummon kanssa. Osallistuin puhdetöihin
ja tamppasin matot kerran viikossa.
Eräänä päivänä
mummon poika tuli kylään. Hän huomasi eteisessä
oudot miesten jalkineet ja kiivastui tajutessaan, että vieraita
ihmisiä oli kylässä.
- Kenen nuo kengät tuossa eteisessä ovat?
- Ne ovat isävainaasi kengät, mummo vastasi.
- Eikä ole.
- Etkö muista?
- Älä valehtele omalle pojallesi. Tuollaisia kenkiä
hän ei eläissään käyttänyt. Piilotteletko
täällä jotain?
Poika, joka oli ainakin 40-vuotias, alkoi tonkia
paikkoja. Hän etsi todisteita epäilyksilleen. Keittiön
pöydällä oli minun muistikirjani, jota hän tarkasteli
vihaisen näköisenä. - Tässähän on vierasta
kieltä.
Samassa mies oli astumassa komeroon, jonka
suojissa parhaillaan lymyilin. Oven raosta olin seurannut tapahtumia,
jotka nyt saivat kohtalokkaan käänteen. Mummo yritti estää
poikaansa avaamasta komeron ovea, jolloin poika suutuspäissään
otti puukon esille, taivutti äitinsä päätä
taakse päin ja viilsi kaulan auki. Mummo lyyhistyi lattialle
komeron eteen.
Ulko-ovi avautui ja sisään astui
kaksi SS-miestä.
- Mitäs täällä tapahtuu? Toinen heistä kysyi.
- Minä paljastin juuri isänmaan petturin, mies sanoi. Tämä
nainen oli piilotellut vieraan valtion vakoojaa talossaan. Minä
estin hänen aikeensa. Tämä oli minun äitini, mutta
se ei kosketa minua vähääkään. Isänmaan
kunnia on tärkeämpi kuin perhesiteet.
SS-sotilas näytti järkyttyneeltä
moisesta sydämen kylmyydestä, mutta nyökkäsi ymmärtävänsä
asian. Yhdessä he kuljettivat ruumiin pois. Komerossa roikkui
takkeja. Tunsin kuinka niiden hihat koskettivat hiuksiani.
