Käännöstoimisto
Olin saanut työpaikan käännöstoimistosta.
Toimisto oli erikoistunut elokuvien ja televisio-ohjelmien tekstitykseen.
Minä ja toinen uusi työntekijä, nelikymppinen nainen
nimeltään Inkeri, istuimme johtajan huoneessa. Tämä,
hieman Humphrey Bogartin näköinen mies, esitteli firman
työtiloja ja toimintatapaa. Käytiin läpi kalvoja ja
keskusteltiin tulevista työtehtävistä. Minä
joutuisin ensimmäisenä kääntämään
piirrettyjä elokuvia ja amerikkalaisia nuorten sarjoja. Inkerin
työtaakka ei ollut sen isompi. Kummatkin olimme tyytyväisiä
tehtäviimme.
Meille näytettiin paikkoja ja kerrottiin
yhtiön eduista. Luonnollisesti mainittiin, että saisimme
katsoa televisio-ohjelmat etukäteen. Siten esimerkiksi minä
saisin tietää, mitä Beverly Hills 90210:ssä
tapahtui, ennen kuin muut näkisivät sen. Johtaja piti tätä
hyvin merkittävänä etuna, josta tulisi olemaan sosiaalista
hyötyä.
Toisena etuna johtaja mainitsi, että ylemmässä
kerroksessa oli karamellitehdas, josta sai vapaasti hakea syötävää.
Harmaiden liukuhihnojen takana roikkui suuria määriä
karkkipusseja metallitelineissä - lähinnä hedelmäkarkkeja
ja erilaisia toffeesekoituksia. Alemmassa kerroksessa oli limonaaditehdas,
jonne sinnekin oli vapaa pääsy. Lopuksi
johtaja vei meidät työhuoneeseemme ja toivotti hauskaa työpäivää.
Kaukosäädin kädessä Inkeri
ja minä istuimme lattialla popsien karkkia ja siemaillen limpparia.
Tutustuimme työhömme ja surffailimme erilaisilla televisiokanavilla.
Huone välkkyi piirroshahmojen, TV-kasvojen ja mainosten loisteessa.
Aika kului siivillä. Haukottelin, kun alkoi olla pimeää.
Poistuin työpaikalta ja suljin ovet perässäni.
Ulkona oli syksyisen harmaata. Lehdettömät puut olivat tummia
ja märkiä sateesta. Autot läiskyttivät vettä.
Sateenvarjo kädessä kävelin autotien reunaa pitkin
bussipysäkille.
