Pizza
Tilasin Sarin kanssa pizzaa. Seisoimme tiskin
luona ja luimme menua. Sari halusi Margheritan ja minä päätin
ottaa Quattro Stagionen.
Olimme kummatkin väsyneitä, joten
emme reagoineet virheeseen, joka tapahtui tilausta tehdessä.
Jostain syystä myyjä sai käsityksen, että halusimme
syödä viisi pizzaa kummatkin.
Siis kymmenen pizzaa ja maksu etukäteen?
Sari ei kuullut kysymystä tai oli hajamielinen vastatessaan "Kyllä".
Minä tajusin mitä oli tapahtumassa, mutta en jaksanut korjata
virhettä.
Siis kymmenen ja käteisellä, myyjä
toisti. Se tekee yhteensä 450 markkaa.
Sari kaivoi kukkaroaan esille. Mitä!
450 markkaa!
Aivan. Te tilasitte kymmenen pizzaa.
Eikä.
Kyllä. Nyt on liian myöhäistä perua. Pizzoja
paistetaan jo.
Vastahakoisesti Sari maksoi laskun. Istuimme
pöytään odottamaan.
Sari mökötti eikä sanonut mitään.
Olimme niin nälkäisiä, ettemme jaksaneet ruveta kinastelemaan
laskusta.
Mielialamme koheni, kun tarjoilija toi pizzalautaset
eteemme. Annokset näyttivät herkullisilta ja ahmimme ruoan
parempiin suihin. Quattro Stagione oli hyvää, eikä
sen syönnissä kestänyt kauan. Jäin odottamaan
seuraavaa annosta.
Hetken kuluttua tarjoilija toi seuraavat pizzat.
Söimme ja aloimme olla paremmalla tuulella. Kysyin Sarilta, mitä
mieltä hän oli sapuskasta. Hyvää Margheritaa.
Mutta miksi nämä pizzat ovat niin pieniä? Itsekin olin
huomaavinani, että annokseni oli pienempi kuin ensimmäinen,
joka sekään ei ollut kovin iso. Pian tarjoilija toi kolmannet
pizzat, ja näin jo matkan päästä, että ne
olivat aivan naurettavan pieniä. Korkeintaan kymmenen senttiä
halkaisijaltaan pienellä lautasella.
Minulla ei ole tapana hermostua, mutta nyt
turhauduin siinä määrin etten pysynyt rauhallisena.
Pizzeriahan yritti vetää meitä nenästä. Ensiksi
meidät huijattiin ostamaan kymmenen pizzaa, ja nyt meille tarjottiin
liian pieniä annoksia. Kyseessä oli siis kaksinkertainen
huijaus, minkä seurauksena maksoimme tyhjästä moninkertaisen
hinnan.
Kuulepas tarjoilija, sanoin. Me tilasimme
kymmenen pizzaa. Me myös haluamme kymmenen pizzaa.
Mitä tarkoitat? Tarjoilija esitti tyhmää.
Nämä annokset ovat liian pieniä. Meitä ei noin
vain huijata.
Tarjoilija istui tuolille. Hän oli viiksekäs
italialainen, jolla oli valkoinen esiliina yllään. Italiaano
tuijotti eteensä, muttei sanonut mitään. Hänen
oli vaikea puolustautua, koska tiesi minun olevan oikeassa.
OK, jatkoin. Ymmärrän, että
yritätte säästää raaka-aineissa tarjotessanne
meille pienempiä annoksia. Mutta me maksoimme kokonaisista pizzoista.
Ja jos kerran olemme maksaneet täyden hinnan, vaadimme myös
saada täysikokoiset annokset. Kysymys on periaatteesta.
Tarjoilija nousi ylös ja oli lähdössä
keittiöön. Minä tartuin häntä hihasta, ja
hän istui takaisin tuolille. Madalsin ääntäni:
Jos totta puhutaan, niin te tiedätte
ja minä tiedän, ettemme millään jaksa syödä
kymmentä kokonaista pizzaa. Italialainen nyökkäsi.
Joten eikö olisi parasta, että me syömme vielä
nämä pizzat mutta emme enempää. Ja sen jälkeen
saamme rahat takaisin. Vai mitä? Tarjoilija empi.
Näin te säästätte raaka-aineissa, ja me säästämme
rahamme. Eli kaikki ovat tyytyväisiä. Tarjoilija mietti
hetken ja nyökkäsi suostumuksensa.
Tyytyväisinä söimme pizzat loppuun.
Joimme vettä ja pyyhimme suupielemme. Kävelimme tiskille.
Myyjä laski rahat ja antoi ne Sarille. Astuimme ulos kadulle.
Tien toisella puolella kasvoi mäntyjä. Ulkona paistoi aurinko.
