Sisävesiristeily
Olin Saimaalla sisävesiristeilyllä.
Mukana olivat Sari ja minä, isä ja äiti, veljeni Jussi
ja hänen avovaimonsa Linnea. Lisäksi siskoni Janna, hänen
tyttärensä Ilona, Tytti-täti ja hänen miehensä
Heikki olivat höyrylaivalla mukana. Istuimme salongissa syöden
kakkua ja juoden kahvia. Pöydällä oli pullo venäläistä
vodkaa, joka oli melkein juotu. Äänessä olivat seurueen
vanhimmat. Lähinnä puhuttiin niitä näitä
ja vaihdettiin kuulumisia. Nuoremmat pysyivät enimmäkseen
hiljaa.
Kun minulta ja Sarilta kysyttiin kuulumisia,
kerroimme mitä olimme tehneet ennen risteilyä: olimme viettäneet
yön Helsingin keskustassa nukkuen katukivetyksellä Stockmannin
edessä. Kivetys oli ollut kolea mutta kun liikennettä ei
ollut kovin paljon, oli periaatteessa ollut mahdollista nukkua pari
tuntia. Emme kuitenkaan olleet ehtineet nukahtaa, kun kuulimme lähestyvää
melua Bulevardin suunnalta. Nostimme päätämme ja näimme
aamuauringon usvaisessa humussa torvisoittokunnan marssivan kohti.
Soittokunta oli melkoisen iso ja sotilaallisen
vanhanaikainen. Kun marssijat huomasivat meidän olevan tiellä,
olimme nousemassa ylös, jolloin he väistivät keskemmälle
kivetystä. Makasimme puoli-istuvassa asennossa ja katselimme
joukon kulkua parin metrin päästä. Marssijoilla oli
koristeelliset mutta värittömät uniformut päällään
miekkoineen kaikkineen.
Kun soittokunta oli mennyt ohi, totesimme tämän
olevan liian rauhaton paikka. Itse asiassa meitä ei enää
nukuttanut, joten poistuimme paikalta.
Sukulaisiani ihmetytti, miksi olimme yrittäneet
nukkua keskellä katua. Meillä ei ollut tähän selitystä,
joten keskustelu tästä aiheesta ei jatkunut sen pitemmälle.
Käännyin Jussin puoleen ja kysyin,
milloin hän olisi tulossa kylään. Jussi kysyi, miksi
hänen pitäisi tulla kylään? Ei olisi mitään
syytä tulla kylään, koska häntä ei kiinnostanut
levykokoelmani.
- Eikö edes Dead Can Dancen uusin? Tai jazz-levyni?
- Ei. Minua ei kiinnosta tylsä musiikki.
- Tuo on ymmärrettävää, jos on itse muusikko,
vastasin.
Katselin ulos ikkunasta ja huomasin että
höyrylaiva lipui parhaillaan suossa. Katkenneita puunrunkoja
näkyi tummaa taivasta vasten.
Tädin mies, Heikki, nousi ylös ja
horjahti. Hänellä näkyi olevan vaikeuksia hengittää.
Pian hän meni punaiseksi yrittäessään pyytää
apua isältäni. Heikki kaatui maahan ja oli suurissa tuskissa.
Sydänkohtaus, ajattelin. Olihan Heikki jo vanha mies.
Isä pisti kädet hänen päällensä
ja minä tein samoin. Pyrkimyksenämme oli antaa hänelle
elinvoimaa. Otin Heikkiä kädestä kiinni ja rauhoitin
häntä. Hitaasti kasvojen väri palasi normaaliksi. Kohtaus
oli ohi. Heikki palasi pöytään istumaan mutta oli loppumatkan
tavallista hiljaisempi.
Höyrylaiva lähestyi rantaa ja matkustajat
kaivoivat passejaan esiin. Minä otin osan kaiteesta mukaani.
Se oli taidokkaasti veistetty. Ihastelin puisia kaiverruksia. Äiti
sanoi, että minun olisi parasta pitää kaide piilossa,
jos en halunnut jäädä tullimiesten kuulusteltavaksi.
Pistin kaiteen takkiini ja astuin ulos laivasta.
Rantahiekalla Heikki otti muutaman voimisteluliikkeen
ja, kun huomasi voimien palanneen, alkoi tanssia break dancea. Varoitin
häntä uudesta sydänkohtauksesta, jos hän jatkaisi
tuota rataa. Mutta Heikki ei neuvoista välittänyt ollessaan
näin hyvässä vauhdissa.
