Uusi työntekijä
Poliisi kuulusteli kaikkia joilla ei ollut työtä. Työttömyys oli rikos, verrattavissa kiertolaisuuteen ja varasteluun, joten koulusta valmistuttua oli parasta olla työpaikka katsottuna.
Eräskin parikymppinen mies oli ensin kuvattavana ja sitten sormenjälkiä antamassa. Vaatteet olivat nuhjuiset ja parta ajamatta. Tukkaa ei oltu leikattu vähään aikaan. Kuitenkin hän näytti itsevarmalta ja asemaansa tyytymättömältä, ikään kuin ajatellen että tilanne oli väliaikainen ja hän ansaitsi parempaa. “Mikset hakisi töitä työpaikkamme HR-osastolta?” kysyin. Siellä oli muitakin juuri valmistuneita, melko kokemattomia työuran aloittelijoita.
Seuraavan kerran kun kävin toimistolla, näin saman nuorukaisen ottamassa henkilökorttia vastaan. Tukka kammattuna ja puku päällä hän näytti lähes eri ihmiseltä. Tunnistin hänet samasta itsevarmasta ilmeestä. Nyt hän oli perehdytettävänä, ensimmäistä päivää töissä.
“Tervetuloa firmaan”, sanoin. “Onnittelut uudesta työpaikasta!”
“Kiitos.”
“Nyt onkin hyvä aika aloittaa työt. Suurin osa väestä on nykyään nuoria, toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Tai on täällä vieläkin joitakin vanhoja jäljellä.”
Vieressä kulkeva vanhempi naisihminen katsoi minua happamasti. Mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui, kun hän poimi valokuvakansion esiin.
“Katsopa tätä”, nainen sanoi. “Tässä on Anderssonin Heikki ja Virtasen Kalevi, molemmat jo eläkkeellä. Kylläpä heidän kanssa oli hauskaa tehdä töitä! Tiedätkö, suurin osa firman innovaatioista on heidän keksintöjään.”
Katsoin valokuvia. Osa oli melko uusia, mutta useimmat lähes 30 tai 40 vuotta vanhoja. Jotkut kuvista oli mustavalkoisia ja ajan haurastuttamia.
“Tässä on Heikki ensimmäisen transistorilevyn parissa. Se syntyi hetken ideasta ja päätyi yhdeksi firman menestystuotteista.”
Nainen olisi jatkanut kuvien esittelyä, mutta halusin auttaa uutta työntekijää asettumaan taloksi. Vein hänet viereiseen toimistohuoneeseen ja avustin läppäriin kirjautumisessa. Otin esiin mappeja ja esitteitä, aikomuksena kertoa työtehtävistä tarkemmin, mutta aina kun yritin kertoa jotain yksityiskohtaisempaa, paikalle tupsahti porukkaa rupattelemaan. Jutustelu oli tietysti tärkeää, pitihän uuteen työntekijään tutustua ja vastaavasti luoda uusia kontakteja, mutta pidemmän päälle tilanne kehittyi rasittavaksi. Keskustelut eivät vieneet työssä oppimisessa eteenpäin, kun lähinnä puhuttiin niitä näitä, jotain ihan muuta kuin tulevista tehtävistä. Tuntui siltä kuin firman edut – kesälomat, kännykät, osakeoptiot – olivat tärkeämpiä kuin itse työ.
Jaksoin kuunnella jonkin aikaa, kunnes muistin, että minullakin oli aikatauluja pidettävänä. Muutaman viikon päästä piti olla pari dokumenttia hyväksyttynä, enkä ollut vielä päässyt alkua pidemmälle.
Avasin läppärini ja avasin tekstejä editoitavaksi. Mutta en pystynyt keskittymään, kun vieressä keskusteltiin kovaan ääneen kahviautomaateista, saunatiloista ja illanvietoista.