Unia. Raportteja yöstä 07.08.2021.

Edellinen

Seuraava

Arkisto  | Alkuun


Kanada

Oppituntiin oli aikaa, joten ajankuluksi päätin käydä Kanadassa. Ehtisin hyvin viettää jonkin aikaa toisella mantereella, ennen kuin piti mennä takaisin luokkaan.

Pian olinkin Ottawassa, Kanadan pääkaupungissa. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, kun olin aiemmin viettänyt pari viikkoa työmatkalla viereisessä Gatineaun kaupungissa. Oli mukava palata takaisin, kevällä samoja katuja pitkin, ja tutustua uusiin alueisiin.

Täytyy kuitenkin sanoa, että paikat eivät näyttäneet samalta kuin ennen. Kaupunki oli isompi kuin muistin, talot olivat vanhempia ja korttelit massiivisempia. Harmaasta kivestä rakennetut ulkosivut olivat koristeellisia, ihmeellisen tummia ja jykeviä, ja syksyisen pilvisessä säässä bulevardit jatkuivat silmänkantamattomiin. Miten olikin maisema voinut muuttua niin paljon?

Jätettyäni laukkuni hotelliin kävelin katuja pitkin ja ihmettelin suurkaupungin tunnelmaa. Arkkitehtuuri oli lähempänä Eurooppaa kuin Amerikkaa. Kahviloita ja ravintoloita oli kuin Ranskassa, mutta toisaalta kauppojen tarjonta oli erilaista. Osa hyllyjen sisällöstä oli melkeinpä eksoottista. Esimerkiksi kun menin ruokakauppaan ostaakseni evästä paluumatkalle – aikaa ei ollut paljon käytettävissä – ihmettelin hedelmäosastolla muoviin pakattuja lieriöitä, joiden sisällä kasvoi minikokoisia greippipuita. Oletin että puut olivat koristekasveja, kunnes huomasin että niiden oksilla kasvoi viinirypäleen kokoisia greippejä. Hedelmiä oli yhdessä puussa niin paljon että ylimmät oksat olivat melkein kokonaan pienten keltaisten pallojen peitossa. Greippejä saattoi poimia aina kun halusi, jolloin tuoreita paikallisia hedelmiä oli käytännössä aina tarjolla ilman suuria rahtikuluja kaukaisista maista.

Hämmästyttävää asiassa oli se että hedelmäosastolla oli voimakas sirkkojen siritystä muistuttava ääni, mikä johtui siitä että kasvien mukana tuli isokokoisia kirvoja, jotka elivät symbioottisessa suhteessa hedelmäpuiden kanssa. Jos halusi elinvoimaisia puita, oli hyväksyttävä se että kaupan päälle sai äänekkäitä hyönteisiä, jotka saivat ravintonsa puista mutta samalla huolehtivat niistä. Minun silmiini otukset näyttivät sirkoilta, mutta tuoteselosteessa luki että ne olivat kirvoja. En ollut koskaan nähnyt sellaisia hyönteisiä tai edes tiennyt että tällainen kasvatusmenetelmä olisi mahdollista, mutta ostin joka tapauksessa yhden minikokoisen puun kirvoineen tuliaiseksi kotiin vietäväksi. Lisäksi ostin kassillisen ruokatavaroita lentomatkaa varten.

Pakatessani tavaroita huomasin että kassin pohjalle oli jäänyt isokokoinen revolveri. Otin sen esiin ja heiluttelin asetta edessäni, kunnes hoksasin että tämä saattaisi aiheuttaa minulle hankaluuksia, joten laitoin sen takaisin laukkuun.

Hotellilla katsoin kelloa ja tajusin, että jos en halunnut myöhästyä tunnilta, minun olisi jo lähdettävä lentokentälle. Tarkkaan ottaen minulla oli kiire, joten sulloin kaikki tavarat matkalaukkuun ja menin ostamaan lippua juna-asemalta.

Lentokentälle pääsi parhaiten paikallisjunalla, mutta harmittavasti lipunmyyntipisteillä oli niin pitkä jono että myöhästyisin koneesta, jos joutuisin odottamaan yhtään kauempaa. Olin aikeissa selittää tilannetta poliisin näköiselle virkailijalle, kun muistin että hotellihuone oli jäänyt maksamatta. Hetken puntaroin eri mahdollisuuksia, ja päädyin siihen että oli parempi kääntyä takaisin ja käydä maksamassa huone kuin jäädä velkaa ja pahimmassa tapauksessa joutua pidätetyksi ja saada merkintä rikosrekisteriin.

Onneksi hotelli oli aivan nurkan takana, jolloin maksu hoitui nopeasti. Mutta laskun jälkeen minulla ei enää ollut rahaa junamatkaan. Silti piti saada lippu jollakin konstilla, joten tarjosin virkailijalle yhden pakastebroilerin ja kaksi ankankoipea. Maksutapa oli vähintäänkin erikoinen, mutta se kelpasi oikein hyvin vanhemmalle naisihmiselle, joka näytti suorastaan ilahtuneelta toivottaessaan minulle hyvää matkaa.

Matkalla juna-asemalle älysin etten ollut ottanut yhtään valokuvaa koko matkan aikana. Siispä räpsin muutaman kuvan radanvarresta, joista toivottavasti edes jokin onnistui, kunnes ahtauduin muiden matkustajien kanssa asema-aulaan junaa odottamaan. Turvaväleistä ei ollut tietoakaan, eikä melkein kenelläkään ollut maskeja, mutta kenties koronatautitilanne oli parempi Kanadassa kuin Euroopassa.

Lentoasemalla laskeskelin, että olin ehkä ollut liian optimistinen matkan keston suhteen. Vaikka kone lähtisikin ajallaan ja lento sujuisi nopeasti, kaksi tuntia ei taitaisi ihan riittää seuraavan oppitunnin alkuun.