Luola
Italiassa oli luola, jossa asui ihmisiä siitä asti kuin oli kirjoitettua historiaa ja ehkä vielä kauemminkin. Luola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa kaukana suurista kaupungeista. Halusin tutustua paikkaan, joten olin varta vasten taivaltanut alueelle astuakseni sisään. Nyt luola avautui silmieni edessä suurena aukkona harmaan kallion seinämässä.
Otaksuin asukkaiden olevan primitiviisiä, vailla kaupunkien tarjoamaa sivistystä. Ehkä he pukeutuivat eläinten taljoihin neandertalin ihmisten tapaan. Mutta ajatus osoittautui ennakkoluuloksi. Ihmiset näyttivät melko samalta kuin muuallakin Italiassa, paitsi että he karttoivat kontaktia muualta tulleisiin ja vetäytyivät kauemmaksi, kun kuljin ohi.
Luolaan ei ollut helppo päästä mutta silti se oli avoin kaikille. Joitain ihmisiä oli tullut paikalle, joskaan sen suurempia turistimääriä en nähnyt.
Olin odottanut luolan olevan paljasta kalliota, mutta se olikin sisustettu. Puuta ja panelointia oli käytetty runsaasti. Taidokkaat koristekuviot komistivat julkisivuja. Osa rakennelmista oli selvästi satoja vuosia vanhoja. Luolan suulla ornamentit olivat huonossa kunnossa, mutta mitä syvemmälle etenin, sitä taidokkaammaksi puuleikkaukset kävivät.
Huomasin pian että yksittäisen luolan sijasta kyseessä oli useiden luolien muodostama kokonaisuus. Luolastossa oli useita sisäänkäyntejä. Sisällä oli isoja saleja, jotka olivat yhteydessä toisiinsa portain ja käytävin. Osa syvennyksistä oli laajoja ja useiden metrien korkuisia, osa tiloista oli pienempiä. Suurin osa onkaloista oli luonnon muovaamia, mutta portaat olivat ihmisen tekemiä, samoin useimmat käytävistä.
Kun astuin syvemmälle, vanhanaikaisuus johon olin aluksi kiinnittänyt huomiota, alkoi muuttua modernimmaksi. Asumusten lisäksi täällä oli pieniä putiikkeja ja kahviloita käytävien varrella, joihin eri kokoiset tilat antoivat tunnelmansa. Paikalliset osasivat hyödyntää tilaa kullekin ratkaisulle sopivalla tavalla. Ravintoloissa oli hiljaisia nurkkauksia kynttilän valossa ja isompia saleja meluisampaa seurustelua varten. Kaikki oli tehty hyvällä maulla ja ilmeisen hienostuneesti.
Siellä täällä valoa pääsi sisään kallion aukoista. Joistain kohdista pääsi halutessaan ulos. Kuitenkaan kallion päälle ei kukaan kiivennyt. Ulko-osat oli jätetty luonnon tilaan ikään kuin raja luonnon ja sivilisaation välillä olisi rajattu.
Kun astuin alempiin kerroksiin, näin että luolasto oli paljon laajempi kuin mitä olin osannut odottaakaan. Käytäviä oli enemmän ja ne yhdistivät isompia saleja. Ylemmissä kerroksissa tunnelma muistutti basaaria tai itämaista kauppapaikkaa, mutta syvemmälle edetessäni sisustus oli enemmänkin kuin nykyaikaisessa ostoskeskuksessa. Puun sijasta suosittiin lasia, metallia ja muovia. Luolaston hämäryys vaihtui kirkkaasti valaistuihin tiloihin. Piti kuitenkin katsoa mitä reittiä kulki, jotta osasi palata takaisin. Eksymisen vaara oli olemassa, joten mietin miten kauas uskaltautuisin luolastoa tutkimaan, kun oli vaikea sanoa kuinka iso maanalainen alue oikeastaan oli.
Hämmästyin miten paljon väkeä syvemmissä kerroksissa oli. Luolissa täytyi asua kymmeniä tuhansia ellei jopa satoja tuhansia ihmisiä. Kauppojen lisäksi oli valtavia supermarketteja ja myös ravintolat kävivät yhä isommaksi. Yhdessäkin ruokasalissa buffet-pöydät pystyivät ruokkimaan ainakin tuhat ihmistä kerralla. Kurkkasin käytävällä olevan oven taakse ja näin suunnattoman kokoisen varastotilan täynnä punaista lihaa leikattuna isoiksi möhkäleiksi. Liha oli todennäköisesti nautaa, jolloin arvelin että asukkailla täytyi olla valtavat laitumet lähimaastossa tai sitten he joka tapauksessa kävivät kauppaa ulkomaailman kanssa, vaikka vaikuttivatkin eristäytyneeltä.
Ihmiset olivat tyylikkäitä, joskin muoti poikkesi tavanomaisesta. Vallalla oli futuristinen, teknologiaa ylistävä tyyli: sinisen metallista väriä, geometrisiä kauluksia, abstrakteja kuvioita, ja jopa robotteja jäljitteleviä asusteita. Toisaalta muotoilussa oli aavistus retroa, kaikuja menneisyydestä. Esimerkiksi autot, joita näin isolla aukiolla, muistuttivat muotoilua 1950- ja 60-luvuilta, mutta niissä oli ripaus tulevaisuutta. Science fiction ei ollut vaikutelmasta kaukana.
Puiden ja pensaiden reunustamalla aukiolla näin jopa lentoaluksia, joissa oli siivet ja suihkumoottorit. Nämä muistuttivat nykyaikaisia hävittäjiä, joskin ne olivat pienempiä ja tarkoitettu urheilukäyttöön. Halutessaan saattoi vuokrata aluksen ja kokeilla miten pärjäsi toisia vasten pelissä, joka muistutti ilmataistelua. Itsekin kokeilin tätä, ja meno oli hurjaa aluksen kiitäessä nopein käännöksin vaaleanpunaisen taivaan halki. En ymmärtänyt mikä sai aikaiseksi erityisen valaistuksen, ja miten ylipäätään oli mahdollista, että syvällä maan alla oli tilaa jopa suihkukoneille. Kaikesta huolimatta aurinko paistoi ja valaisi puiston utuisen himmeällä hehkulla.