Unia. Raportteja yöstä 07.05.2017.

Edellinen

Seuraava

Arkisto  | Alkuun


Lentomatkailua

Lentokoneet olivat kehittyneet roimasti viimeisten vuosien aikana. Pitkätkin matkat taittuivat nopeasti isoissa ja mukavissa suihkukoneissa.

Itse olin matkustanut lomamatkalle Intiaan. Istuin rannalla ja katselin auringonlaskua trooppisessa lämmössä. Pulahdin veteen ja otin muutaman uintiliikkeen.

Vedessä oli muitakin uimareita siinä määrin että oli melko ahdasta. Uimiseen tarkoitettu alue oli kapea, eikä vesi ollut kovin syvää. Sitä paitsi vesi oli värjäytynyt sameaksi hiekasta ja muusta liejusta. Uin silti jonkin aikaa, kun kerrankin oli mahdollisuus. Oli mukavaa nauttia kesäisistä tunnelmista pitkän talven jälkeen.

Pyyhin itseni pyyhkeeseen ja vaihdoin uimahousut kuiviin vaatteisiin. Katsellessani tarkemmin ympärilleni huomasin, että auringonlasku vaikutti jotenkin epätarkalta. Ahtaus uima-alueella ei rajoittunut ainoastaan veteen vaan koko tila näytti jossain määrin putkimaiselta.

Hitaasti minulle valkeni, että olin edelleen lentokoneessa. Ranta oli saatu aikaan kasaamalla hiekkaa ja vettä isoon säiliöön. Säiliö sijaitsi erillisessä osassa lentokonetta, joka oli erotettu muusta matkustamosta seinälle heijastetuilla kuvilla palmuista ja horisontista. Varmaan olin ollut niin ajatuksissani, etten ollut hoksannut että kone ei ollut vielä laskeutunut.

Kävelin rantaosastosta ulos. Edessäni avautui iso lieriön muotoinen alue, jossa oli pöytiä ja tuoleja ikkunan viereisissä syvennyksissä. Nuoria ihmisiä istui ryhmissä jutellen keskenään englanniksi, ranskaksi ja monilla muillakin kielillä. Tunnelma oli kansainvälinen ja rento, vaikka sisustus oli teollisen harmaata ja metallista. Vieressä oli baari, josta saattoi hakea virvokkeita.

Tämäkään alue ei näyttänyt tavanomaiselta. Yleensähän lentokoneet olivat pitkiä ja kapeita, kun taas tässä tapauksessa tila oli kuin iso huone, josta avautui ovet joka suuntaan.

Astuin yhdestä ovesta ulos. Edessä aukeni käytävä, jonka lattia oli kokonaan liukuhihnan peittämä. Liukuhihnaa pitkin kulki kärryjä, jotka oli lastattu täyteen matkalaukkuja, reppuja ja muita tavaroita. Kaikki oli automatisoitu niin ettei ollut tarvetta kantaa mitään.

Sitten ymmärsin että lentokone oli jo laskeutunut. Yleensähän nousun ja laskun aikana ihmiset komennetaan paikalleen istuinvöihin, jolloin saa jännittää kuinka paljon kone tärisee ja päästäänkö ylipäätään perille, mutta nyt en ollut huomannut minkäänlaista muutosta koneen käytöksessä. Laskeutumisesta ei edes annettu kuulutusta. Oli kuin kone olisi vain hitaasti telakoitunut terminaaliin – melkein kuin tieteiselokuvissa – ja ihmiset saivat päättää jäisivätkö koneeseen vai astuisivatko ulos.

Useimmilla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä. Nykyaikana ei välttämättä ollut tarvetta poistua koneesta kokeakseen täydellisen lomamatkan.