Hotellihuone
Vanhempani päättivät mennä lomamatkalle. Laukut oli pakattu ja kaikki oli valmista. He olivat jopa saapuneet Helsinkiin lentomatkaa varten. Ainoa asia, joka vielä piti tehdä, oli päättää mihin he menisivät. Lomakohteen määränpää oli jäänyt avoimeksi.Sovittiin että isäni menisi edeltä käsin tutustumaan paikkoihin ja kartoittamaan mahdollisuuksia. Äitini jäisi siksi aikaa Helsinkiin.
Tätä varten varattiin hotellihuone kaupungin keskustasta. Huoneessa oli tilaa, eikä ollut kiva odottaa yksin, joten minä menin äitini seuraksi.Kun astuimme sisään, huomasimme että hotelli oli vastikään remontoitu. Huoneet olivat ultramoderneja ja sisälsivät erikoisia ratkaisuja. Ensinnäkin tila oli lattiasta kattoon veden täyttämä. Sänkyä ei ollut – eikä muitakaan huonekaluja – vaan niiden tilalla oli tuhansia litroja vettä. Vesi oli kirkasta, joten saattoi hyvin nähdä joka puolelle. Lattia oli päällystetty vaaleilla kaakeleilla mutta seinät olivat kuin missä tahansa hotellihuoneessa. Vesi oli lämmintä ja kannatteli mukavasti. Sen alla oli helppo lipua paikasta toiseen tai halutessaan pysyä paikallaan. Nukkuminenkin onnistuisi kyllä, kunhan oli mukautunut hieman epätavallisiin olosuhteisiin.
Itse asiassa vedessä leijailuun tottui yllättävän nopeasti. Ellei olisi tarkkaillut ohikulkevien kalojen ihmeellisiä värejä ja erikoislaatuisia muotoja, olisi melkein voinut unohtaa, että huoneessa oli mitään erityistä. Havahduin kuitenkin siihen että puhelin soi. Äitini vastasi, ja hetken jo naureskelin, että mitä järkeä on pitää puhelinta vedessä? Mutta sitten älysin, että äitini pystyi puhumaan aivan normaalisti veden allakin. Se ei tavallisesti olisi mahdollista, joten aivan selvästi tässä oli kyseessä jokin uusi tekninen ratkaisu.
"Haloo", äitini vastasi.
...
"Ai sinäkö se siellä?"
...
"Missä olet?"
...
"Täh, Albaniassa!?"
...
"OK. Mennään sitten Tiranaan."