Unia. Raportteja yöstä 06.01.2016.



Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun


Myyttinen Uusikaupunki

Vanha ystäväni, Tadeusz, tuli yllättäen käymään. Hän oli viikonlopun kestävällä matkalla Suomessa, joten lupauduin tarjoamaan yösijan. Vaikka yritin kysellä matkan tarkoitusta, en saanut selvää oliko kyseessä työmatka vai pelkkä visiitti. Joka tapauksessa ehdotin opastettua kierrosta kaupungilla.

Keskustassa oli paljon kuvattavaa, joten zoomailin kirkon tornia ja sen vieressä kohoavaa, lähes yhtä korkeaa säätyjen taloa. “Säätyjen talo on rakennettu vuonna 1902, kuten voit huomata päätyyn kirjaillusta vuosiluvusta”, selitin. “Nuo seinässä olevat korkokuvat esittävät eri ammattikuntia ja säätyjä, joita varten rakennus on tehty. Rakennus edustaa tyypillistä kansallisromanttista tyyliä, vaikka vastaavaa rakennusta ei löydy koko Suomesta. Neljä tornia, joita yhdistävät koristeelliset seinät, ja päällä valtava kupoli. Kaikki harmaata graniittia.”

Tadeusz oli vaikuttunut näkemästään, ja täytyy myöntää, että olin itsekin ylpeä entisen kotikaupunkini arkkitehtuurista. Itse asiassa en ollut aiemmin kunnolla kiinnittänyt huomiota koko rakennukseen, vaikka se oli oikeastaan ympäristön hallitsevin elementti. Säätyjen talo oli puiston ympäröimä ja muita rakennuksia huomattavasti jykevämpi. Miten olinkaan voinut elää vuosikaudet Uudessakaupungissa ja vasta nyt kunnolla löytää noinkin keskeisen kohteen, joka oli jopa mahtavampi kuin pääkaupungin historialliset arvorakennukset?

Samalla heräsi kysymys: missä olivat kaikki uudemmat rakennukset, 1960-luvulla rakennetut kerrostalot ja jopa useimmat puutaloista? Katsellessani ympärilleni melkein kaikki rakennukset olivat komeita kivitaloja 1700- ja 1800-luvuilta.

“Olemme myyttisessä Uudessakaupungissa!” huudahdin.
“Mikä on myyttinen Uusikaupunki?” Tadeusz kysyi.
“Se on paikka, jonne menen usein, kun olen unessa”, selitin. “Sielu käy virkistäytymässä paikoissa, jotka sitä viehättävät. Myyttinen Uusikaupunki on osa minun sieluni maisemaa. Se on ihannekuva entisestä kotikaupungistani.”
“Olemmeko siis unessa?” Tadeusz kysyi siirtyessämme läheiseen baariin.
“Tehdään testi”, vastasin. “Eräässä selkounta käsittelevässä kirjassa neuvottiin katsomaan käsiä ja sen jälkeen kääntämään ne toisin päin. Jos kädet muuttuvat toisennäköiseksi kääntämisen jälkeen, kyseessä on uni. Jos kädet pysyvät samannäköisinä, kyseessä on valvetodellisuus.”

Selitykseksi kirjassa oli esitetty teoria, jonka mukaan unimaailma muuttuu koko ajan eikä pysy samanlaisena. Oikea aivopuolisko luo unimaailman mutta ei kykene analyyttiseen toimintaan. Siksi se ei pysty pitämään mielessään aiemmin luotua kuvastoa, jolloin unessa käsi ilmaantuu uudestaan toisennäköisenä, kun se kerran on mennyt pois näkyvistä. Kuvien identtinen toistaminen vaatisi vasemman aivopuoliskon analyyttistä, muistiin perustuvaa toimintaa, mutta unen näkeminen on ylipäätään mahdollista vain jos vasemman ja oikean aivopuoliskon välinen yhteys on katkaistu, kuten pitkälti käy unen aikana. Siten käsi, jota käännetään, muuttuu jatkuvasti kuten kaikki muukin kuvasto unen subjektiisessa todellisuudessa, toisin kuin valveen aikana havainnoitu ympäristö objektiivisessa todellisuudessa.

Teoria oli vaikuttanut uskottavalta, joten olin päättänyt kokeilla sitä, kun seuraavan kerran tajuaisin olevani unessa. Katsoin siis kämmentäni tarkkaan ja käänsin sitä hitaasti niin että näin rystypuolen kokonaan. Tämän jälkeen käänsin kättäni niin että näin jälleen kämmenpuolen. Yllätyksekseni kämmen ja sormet näyttivät aivan samalta kuin aiemminkin. Toistin kokeen muutaman kerran, mutta tulos oli aina sama. Käsi pysyi minun kätenäni, eikä siinä ollut havaittavissa minkäänlaista muutosta rakenteessa, ihopoimuissa, sormien määrässä tai edes ihon värissä.

Joko olin valveilla tai teoria ei täysin pitänyt paikkansa. Olikohan nyt varmasti niin, että unen näkeminen oli pelkästään oikean aivopuoliskon tuottama subjektiivinen kokemus?

Olin sen verran vakuuttunut olevani unimaailmassa, että päätin tehdä toisen kokeen. “Katsopas tätä”, sanoin. “Jos olemme unen todellisuudessa, pystyn lentämään.”

Hyppäsin eteenpäin ja nostin itseni huoneen keskikorkeudelle. Liitelin baarissa muutaman kierroksen, kunnes laskeuduin tiskin eteen.

“On aivan mahdollista, että kaksi ihmistä näkee samaa unta”, selitin epäuskoisen näköiselle ystävälleni.
“Miten?” Tadeusz kysyi.
“Jaetusta unikokemuksesta on lukuisia todistuksia ja se voi olla jopa yleisempää kuin luullaan. Itsekin näin kerran yhteistä unta veljeni kanssa. Kun aamulla kerroin, mitä unta olin nähnyt, hän totesi ihmeissään nähneensä samaa unta.”
“Voiko tuo olla totta?”
“Jos unen näkeminen tapahtuu toisella todellisuuden tasolla ainakin jossain määrin irrallaan aivoista, kaikki on täysin järkeenkäypää.”
“Ehkä. Ellei kyseessä ole pelkkä sattuma”, Tadeusz vastasi hetken miettimisen jälkeen.

Ehdotin vielä yhtä testiä. Ystäväni kuunteli tarkkaavaisesti.

“Paina juuri kokemamme tapahtumat hyvin mieleesi niin että voit kirjoittaa unen muistiin, kun aamulla heräät. Kun sitten seuraavan kerran tavataan, voidaan vertailla muistiinpanoja. Jos yksityiskohdat täsmäävät, tiedetään omakohtaisesti, että jaettu uni voi olla mahdollista.”

 

 

 

u