|
Edellinen
Seuraava
Arkisto
| Alkuun
|
Amerikka
Juna-asemalla vanha amerikkalainen työkaverini pyysi minua liittymään
seuraan. Hän söi tuulihattuja puisesta korista ja oli juuri
kiipeämässä tavaravaunuun, joten hyppäsin itsekin
kyytiin.
Vaunut olivat lyhyitä ja avonaisia. “Tekee hyvää saada
vähän raitista ilmaa, kun sääkin on aurinkoisen
lämmin”, ystäväni sanoi.
Juna lähti liikkeelle ja oli kohta ohittanut Pasilan, Tikkurilan
ja muut pääkaupunkiseudun pysäkit. Ympärillä
avautuivat laajat peltoaukeat. Osa viljelmistä oli niin lähellä
rataa että saattoi nähdä ihmisen korkuisia kasveja,
joiden päässä oli keltaisia, lehtien peittämiä
jyväryppäitä. “Maissia!” huudahdin. “Hehtaarikaupalla
maissia.”
Maisemat eivät näyttäneet kovinkaan suomalaisilta.
Kumpuilevaa maastoa ja vuorenrinteitä. Rotkoja, joiden pohjalla
virtasi joki ja joiden yli mentiin siltoja pitkin. Sitten taas viljelyksiä,
peltoja ja preeriaa. “Olemme Amerikassa!”, vihdoin älysin.
Juttelin kaverini kanssa ja muistelimme aikoja yhteisessä työpaikassa,
kunnes juna saapui pieneen kaupunkiin, joka näytti hämmästyttävän
tutulta. Olin nähnyt samat talot, julkisivut, ovet ja ikkunat
ennenkin. Jopa kauppojen edessä olevat myyntipöydät
näyttivät tutuilta, samoin kuin ravintolat ja kahvilat.
Tiesin mihin suuntaan kadut veivät, mitä seuraavan mutkan
takaa ilmestyi, ja mihin juna lopulta pysähtyi.
Hyppäsin kyydistä ja juoksin katuja pitkin, kunnes tajusin,
että kaupunki oli toisinto tietokonepelistä, jota olin pelannut
vuosia sitten. Pelissä grafiikka oli ollut yksinkertaistettua,
pelkkiä vektoreita, viivoja ja geometrisiä kuvioita, jotka
oli täytetty eri värein. Siinä kuljettiin pyssy kädessä
kujia pitkin ja ammuttiin nurkan takaa esiin tulevia roistoja. Käytännössä
melkein kaikki pelin hahmot olivat roistoja. Pisteitä karttui,
vaikka ampui kenet tahansa.
Oli ihmeellistä kävellä ympäriinsä ja todeta
miltä kaupunki näytti todellisuudessa. Talojen seinät
olivat yksityiskohtaisempia, tiilet oikean värisiä, ja kyltit
värikkäämpiä. Ihmiset eivät näyttäneet
pahiksilta vaan tavallisilta kaupunkilaisilta.
Poikkesin läheiseen pubiin, jonka tunnistin pelistä. En
kuitenkaan millään muistanut, mikä pelin nimi oli,
joten kysyin baarinpitäjältä.
“Vile Necks of Hate”, mies vastasi tiskin takaa.
“Vile necks of hate...”, toistin ja suomensin mielessäni: Viheliäiset
vihaniskat.
“Kyllä. Kaupunki on kuuluisa tietokonepelistä, vaikka on
täällä muutakin mielenkiintoista.”
“Kuten?”
“Esimerkiksi se, että talot on rakennettu 1800-luvun tyyliin.
Kaikessa noudatetaan tuon ajan linjauksia, vaikka kaupunki on alle
kaksikymmentä vuotta vanha.”
“Milloin kaupunki on perustettu?” kysyin.
“1998”, mies vastasi.
Olin kyllä huomannut, että kaikki näytti vanhalta ja
nuhjuiselta, mutta en olisi uskonut, että kaupunki oli noinkin
uusi.
“Entä kuinka paljon täällä on asukkaita?”
“25 000”, baarimikko vastasi. “Siihen nähden peli antaa aivan
liian väkivaltaisen kuvan, vaikka on täällä silti
korkeat rikosluvut.”
“Niinkö?”
“Kaupungin perustamisen jälkeen täällä on murhattu
peräti 13 henkeä.”
Toivotin miehelle hyvää päivänjatkoa ja poistuin
baarista. Jäin kuitenkin ihmettelemään, oliko 13 suhteellisesti
korkea luku vai ei.
|