Avaruuteen
Matkailuteollisuutta vaivasi lama. Houkutellakseen
uusia asiakkaita lentoyhtiöt investoivat käytöstä
poistettuihin avaruussukkuloihin. Lyhyessä ajassa lentokentät
olivat täynnä NASAn vanhoja koneita.
Kävelin Sarin kanssa lentoaseman liepeillä
ihmettellen jättimäisiä avaruussukkuloita. Huomiomme
kiinnittyi erään koneen ohjaamoon. Sen ikkuna avautui ja
ohjaaja huusi meille jotakin. Tämä katosi hetkeksi mutta
tuli sitten alaluukusta esille. Esitteet kädessä hän
käveli luoksemme ja aloitti mainospuheensa. Kuulemma meidän
kannatti tulla hänen koneeseensa, sillä hän oli lähtövalmis
heti - toisin kuin muut - eikä hintakaan ollut korkea.
Hieman ihmettelin, sillä satuin tunnistamaan
tämän miehen. Hän oli ollut projektipäällikkönä
työpaikassani. Tuskin olin tehnyt tämän huomion, kun
mies ennätti selittämään, ettei kolmannen sukupolven
matkapuhelimilla ollut ollut ennustusten kaltaista menekkiä.
Sen sijaan tulevaisuus oli avaruudessa, ja tilaisuus oli nyt aivan
käsiemme ulottuvilla.
Lyhyen neuvottelun jälkeen istuimme avaruussukkulan
matkustamossa. Tila oli yksinkertainen mutta viihtyisä. Harmaat
seinät, metalliset tuolit ja pöydät. Ohjaamo oli eristetty
matkustamosta. Emme nähneet kuljettajaa, joka käynnisti
moottoreita.
Olimme ainoat matkustajat. Mielessäni
laskin toiminnan tappiolliseksi, jos koneita lennätettiin näinkin
tyhjillään. Epäilemättä yhtiölle oli
kuitenkin tärkeää, ettei vuoroja peruttu, jotta julkisuuskuva
säilyisi moitteettomana. Toisaalta ehdin huomata, että sukkulan
maalaus voisi olla siistimpikin. NASA:n mustavalkoväritys oli
ennallaan, mutta maali olisi kaivannut paikkailua.
Moottorit pauhasivat ja kone tärisi. Hitaasti
nousimme ilmaan. Suunta oli kohtisuoraan ylös. Näimme kuinka
maa ja rakennukset kulkivat alaspäin ja pienenivät samassa
suhteessa. Nopeus ei noussut suureksi, joten tilannetta saattoi tarkkailla
kaikessa rauhassa. Panin merkille erilaisia yksityiskohtia: kerrostalojen
katot, vesitornin huippu, mainosvalot, kaupungin asemakaava. Odotin
suunnan yhä kulkevan ylöspäin, mutta sukkulan vauhti
hiipui, kunnes nokka kallistui 45 asteen kulmaan. Aivan kuin moottorissa
ei olisi ollut tarpeeksi tehoja.
Vertikaalisen liikkeen sijasta matka jatkui
horisontaalisena. Emme olleet avaruudessa. Näin edelleen ikkunasta
rakennuksia ja puita. Liike hidastui entisestään. Pysyimme
melkein paikallaan. Keskipakoisvoima piti meidät ilmassa. Koneet
olivat sammuneet.
Ohjaamosta ei kuulunut mitään. Oli
muutenkin hiljaista. Sari ja minä katsoimme toisiamme. Oliko
tämä tyypillinen vaihe lennon aikana? Jatkaisimmeko kohta
matkaa? Oliko jokin mennyt pieleen?
Otin hanasta juotavaa. Vettä riittäisi
viikoksi mutta ei juuri pitempään. Muutaman päivän
täällä voisi viettää, mutta sitten tulisi
nälkä. Koputin seiniin. Ei reaktiota. Laitoin kasetin nauhuriin
ja painoin PLAY-nappulaa. Ainakin saatoimme kuunnella musiikkia.
Sari meni ikkunaan ja huitoi ikäänkuin
huutaakseen: "Olemme täällä! Katsokaa ylös!"
Kukaan ei kuitenkaan katsonut taivaalle. Meitä ei huomattu. Huutoamme
ei kuuluisi sukkulan ulkopuolelle. Huusimme kuitenkin.
Ohjaamon oven alta työntyi lappu. Se oli
yhden sivun kirje, jossa kuljettaja pyysi anteeksi tapahtunutta. "Olen
kyllä suorittanut tarvittavan koulutuksen", siinä luki.
"Olen myös kerran käynyt kuussa. Vein sinne omat vanhempanikin."
Kasettisoitin oli pysähtynyt, vaikka kasetti
oli vasta puolivälissä. Luultavasti virransaannissa oli
vikaa. Voisiko vika liittyä moottorien pysähtymiseen? Painoin
PLAY:n päälle. Kasetti pyörähti liikkeelle ja
konehuoneesta alkoi kuulua tärinää. En ymmärtänyt
miten kasettisoitin oli yhteydessä konehuoneeseen, mutta jotakin
tapahtui, sillä moottorit olivat jälleen käynnissä.
Otin kännykän taskustani. En ollut
varma olisiko näin korkealla kenttää mutta näköjään
oli. Soitin siskolleni Helsinkiin ja pyysin katsomaan taivaalle. Sanoin,
että olimme jumissa täällä ilmassa. Luultavasti
pääsisimme pian jatkamaan matkaa.
Samassa sukkulan kaiuttimista kuului ohjaajan
ääni, "Meillä oli äsken pieniä teknisiä
ongelmia, mutta tilanne on saatu hallintaan. Palaamme takaisin hetken
kuluttua."
Jatkoin puhelua:
- Kohta ollaan taas maassa, jos kaikki menee hyvin. Mutta jos ei...
niin terveisiä kaikille.
- Höpsis!
- OK. Sovitaan niin.
- Turvallista matkaa!
