|
Edellinen
Seuraava
Arkisto
| Alkuun
|
Jackpot
Olin bussissa matkalla kotiin, kun viereeni istahti vanha tuttava
yliopistoajoilta. Mustissa vaatteissaan ja liperi kaulassa hän
oli selvästikin nykyään pappi.
"Mistäs sinä olet tulossa?" kysyin.
"Kotikäynniltä", hän vastasi.
"Rippijuhlista tai ristiäisistä varmaankin."
"Tällä kertaa ristiäisistä."
Tuttavani kertoi että työ oli haastavaa. Helsingin lähiöissä
oli nykyään entistä enemmän ongelmia. Äskeisetkin
ristiäiset olivat olleet suorastaan väkivaltaiset. "Perheen
nuoriso riehui ja meuhkasi niin että tilaisuudesta ei meinannut
tulla mitään. Aika meni enemmänkin tilanteen rauhoittelemiseen
kuin toimituksen suorittamiseen."
Kuulemma taloudellinen lama oli entisestään syventänyt
ahdinkoa. Työttömyys näkyi lisääntyneenä
levottomuutena etenkin köyhimmissä lähiöissä.
Olisin rupatellut pitempään, ellei bussi olisi jo melkein
saapunut perille. Painoin nappia ja valmistauduin jäämään
pois. Ystäväni jäi samalla pysäkillä, mutta
jatkoimme eri suuntiin.
Ennen kuin menin kotiin, ajattelin käydä ostoskeskuksessa.
Kaupan edessä oli hedelmäpelejä ja muita raha-automaatteja.
Taskussa oli pari ylimääräistä euroa, jolloin
hetken mielijohteesta päätin kokeilla onneani, kenties häivyttääkseni
ajatukset ankeista lähiöistä. Laitoin kolikon aukkoon
ja pyöräytin pelin käyntiin. Ei voittoa.
Kokeilin uudestaan. Tällä kertaa raha-automaatti näytti
täysosumaa. Hedelmäkuviot asettuivat suoraan riviin: voittosumma
1 000 000 euroa!
Automaatti piti melkoista meteliä, kun luukkuun kilisi kolikoita.
Katsoin epäuskoisena eteeni, melkeinpä tajuamatta mitä
oli tapahtunut. Enhän yleensä voittanut rahapeleissä
kuin korkeintaan pari euroa. Mutta nyt kone suolsi ulos kolikoita
jatkuvana virtana niin että minun piti kauhoa niitä viereiselle
pöydälle, jotta rahat eivät pursuaisi yli ja putoaisi
lattialle.
Paikalle kerääntyi uteliasta yleisöä. Lähinnä
olevat ihmiset auttoivat minua keräämään rahoja
pöydälle. Pöydällä oli ennestään
kirpputorimyyjäisten esineistöä: vanhoja lehtiä,
kirjoja, tekstiilejä ja koriste-esineitä. Niitä raivattiin
syrjään, jotta miljoona euroa saataisi mahtumaan pöydälle.
Ehdin hätäillä kuinka isoksi kasa kasvaisi, kun kolikoiden
lisäksi automaatista alkoi tulla ulos seteleitä ja ruskeita
kirjekuoria. Kuoret oli sidottu toisiinsa kiinni narulla. Arvelin
kuorien sisältävän osakkeita, obligaatioita, vakuuksia,
sijoituksia ja muita arvopapereita. Kolikoihin verrattuna tämä
säästäisi tilaa, mutta saatoin arvata, että niistä
aiheutuisi ylimääräistä vaivaa. Jokainen arvopaperi
pitäisi käydä läpi: ne pitäisi viedä
pankkiin, rekisteröidä ja ilmoittaa verottajalle. Sijoitusten
arvoa pitäisi seurata, ja jos ne haluaisi myydä, pitäisi
selvittää miten se tapahtuisi. Lisäksi myyntivoitoista
pitäisi maksaa veroa, ja pelkästään hallinnointikuluista
aiheutuisi kustannuksia.
Kirjekuoria oli niin runsaasti että kaikesta tästä
tulisi vielä runsaasti päänvaivaa. Saisin toki asuntolainan
maksettua ja sikäli taloudellinen tilanne olisi turvattu. Ei
tarvisisi miettiä, jäisikö joskus vielä työttömäksi.
Silti rahaa jäisi vielä runsaasti käytettäväksi
erilaisiin hankintoihin: kenties isompi asunto, hienompi sisustus,
uusi auto tai pitkiä ulkomaanmatkoja. Tai mahdollisesti uusia
sijoituksia ja entistä isompia tuottoja. Vaihtoehtojen runsaus
oli suorastaan häkellyttävää.
Omaisuudesta huolehtiminen tuntui stressaavalta jo tässä
vaiheessa. Olinhan ollut tyytyväinen elämääni
tähänkin saakka. Elämä oli ollut yksinkertaista
mutta tyytyväistä, vailla sen suurempia huolia, koska ei
juurikaan ollut mistä huolehtia. Melkein olisin toivonut, että
en olisi kokeillut onneani.
Siitä huolimatta kasasin voittoni isoihin kasseihin. Ne mahtuivat
sinne juuri ja juuri.
Kirpputorin myyjä kysyi, haluaisinko pöydältä
myös muita tavaroita. Niillä ei kuulemma ollut niin suurta
väliä. "Ota mukaan jos haluat."
Tavarat näyttivät silmissäni pelkältä rojulta,
kunnes katseeni osui isoon kirjaan. Se oli brasilialaisen kirjailijan
Chico Xavierin elämäkerta: massiivinen opus, selvästi
vuosikymmeniä vanha, mutta vielä hyvässä kunnossa.
Se olisi kiinnostanut kyllä, mutta se ei mahtunut mukaan.
|