Unia. Raportteja yöstä 01.01.2014.

Edellinen Seuraava Arkisto | Alkuun

Nukke Ajoin yliopiston ohi eri reittiä kuin tavallisesti. Liikennettä ei ollut paljoakaan, joten painoin kaasua melko vapaasti. Mittari näytti 70 km/h vaikka rajoitus oli 50 km/h. Silti auto tuntui kulkevan hitaasti, ja taakse alkoi kerääntyä jonoa. Aloin epäillä, olikohan nopeusmittari kunnossa. Pysäyhdyin kolmikerroksisen talon pihalle. Tarkoitus oli tutkia mittaristoa, mutta eihän sille pystynyt tekemään mitään. Sen sijaan huomio kiinnittyi taloon ja pihaan. Epäilemättä tämä oli arvorakennus julkisivun huonosta kunnosta huolimatta. Näytti siltä kuin taloa ei olisi kunnostettu ainakaan sataan vuoteen. Myös piha oli hoitamaton ja metsittynyt. Nousin ulos autosta ja kävelin pensaiden ja oksien ohi taloa kohti. Tämä sijaitsi korttelissa, joka oli vähintään 1700-luvulta. Seinien rappaus oli karkeaa ja kupruilevaa, ikään kuin talo olisi tarkoituksella peitetty kuplamaisen laastin alle. Vaikutelmaa korosti se, että myös ikkunat olivat osittain saman materiaalin peittämiä. Kysyin asiasta astuessani sisään. Virkailija vastasi, että entinen omistaja, 1700-luvun lopulla elänyt mies, oli niin mieltynyt talon alkuperäiseen ulkoasuun, ettei ollut suostunut minkäänlaisiin muutoksiin, ei edes normaaleihin kunnossapitokorjauksiin. Mieluummin kuin olisi maalauttanut seinät tai paikannut halkeamia, hän oli päättänyt säilöä talon sellaisenaan kuprumaisen laastin alle. "Tässä asussa talo on sitten pysynyt seuraavat kaksi sataa vuotta, kunnes se nyt on kaupungin omistuksessa." Asian selvittyä mielenkiinto kohdistui sisustukseen. Osa huoneista oli entisessä asussaan, osa oli kokonaan uudistettu nykypäivän vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi yksi huone oli muutettu metalliseksi ravintolaksi, jossa tarjoiltiin yksinkertaisia annoksia niukan funktionaalisessa ympäristössä. Tyhjät lautaset ja astiat piti jättää lattialla oleviin kiinnikkeihin, jolloin poistuessaan koko huone astioineen kaikkineen siivottiin automaattisesti. Tila toimi siis samalla jättimäisenä astianpesukoneena, mikä tuntui kauhealta tuhlaukselta, koska käytännössä vain muutama ihminen ehti ruokailla, kunnes oli jo tarvetta huuhdella koko huone puuhtaaksi. Sitä paitsi tyhjää tilaa oli liikaa, niin ettei ravintola edes näyttänyt viihtyisältä. Siirryin viereiseen huoneeseen, jossa oli vanhoja leluja. Puhuva nukke kasan keskellä hämmästytti kovastikin. "Mitä? Osaatko sinä oikeasti puhua?" kysyin. "Eihän tuo ole temppu eikä mikään", nukke vastasi. "Mutta pystytkö itse keksimään mitä sanot, vai onko kaikki ennalta ohjelmoitu?" "En minä tiedä tuosta mitään. Puhun mitä huvittaa. Harmittaa vain, että olen niin tyhmä." "Miten niin tyhmä?" "En tiedä mitään. En edes sitä, mitä tämän huoneen ulkopuolella on." "No, ensinnäkin tuossa on vessa." "Miten sinne mennään?" "Sinne pääsee kahta reittiä: tuosta ovesta tai ravintolatilan kautta." "Kumpi reitti on nopeampi?" "Miksi haluat tietää? Etkö osaa itse päätellä?" "Mistä minä tietäisin. En ole koskaan käynyt." "Ehkä sinulla ei ole ollut tarvetta." "No, ei. Mutta haluaisin silti tietää." "OK, voin näyttää." Nostin nuken kainaloon ja kävelin kumpaakin reittiä, niin että tämä saattoi itse todeta asian. "Oletko nyt viisaampi?" kysyin. "En tiedä. Huomaan kyllä, että oven kautta pääsee nopeammin, mutta en silti ymmärrä, mihin vessaa käytetään. Minulla ei ole siihen tarvittavia välineitä." "Mutta eihän sinulla ole tarvetta, kun sinulla ei ole edes verenkiertoa tai sisäelimiä!" Vakuutin nukelle, että oli kerrassaan parempi, ettei hän tiennyt asiasta sen enempää. Tietämättömyys, ainakin tässä tapauksessa, oli pelkästään hyväksi.

u