Unia. Raportteja yöstä 19.12.2013.

Edellinen Seuraava Arkisto | Alkuun

Tähdet Keskusaukiolla pidettävän konsertin oli tarkoitus alkaa illan hämärtyessä. Pääesiintyjäksi oli ilmoitettu brittiläinen laulaja-ikoni David Bowie. Muitakin tähtiä näkyi esiintyjälistalla, muun muassa teini-idoli Robin. "Kuka on David Bowie?" kuulin jonkun kysyvän, ikään kuin ihmetellen, miksi hänen pitäisi tietää kuka tämä oli. Sitten älysin, ettei nuorempi sukupolvi välttämättä tiennyt menneiden aikojen kuuluisuuksista. Enoni Harri ja hänen vaimonsa Paula seisoivat sivussa puiden katveessa. He eivät mahdollisesti huomanneet minua, mutta kun tulin lähemmäksi, Harri huomautti puoliksi huvittuneesti, että eihän tuo Bowie taidakaan esiintyä. Siltä todellakin vaikutti. Odottelua oli jatkunut jo useita tunteja ja alkoi olla pimeää. Kävelin lavan taakse ja huomasin, että Bowien sijasta Robin oli valmistautumassa esitykseen. Vaikka ilmiömäinen menestys teini-iässä oli tehnyt Robinista kaupallisen mega-tuotteen, olin riittävän lähellä nähdäkseni, että tämä oli oikeastaan vielä lapsi. Ennen esiintymistä hän vaikutti epävarmalta, aivan kuin ei olisi halunnut mennä yleisön eteen. Mutta kun väenpaljous yhä kovaäänisemmin vaati esiintymistä, hän sanoi, "Ei auta. Täytyy pitää show." Silloin Robin hyppäsi lavalle ja yleisö huusi innoissaan vielä kovempaa. Tämä latasi hänet energialla, joka sähköisti ilmapiirin ja antoi potkua esitykseen. Taaempana puistossa oli kaksi tätiäni. He eivät niinkään kuunnelleet musiikkia kuin katselivat tähtiä yötaivaalla. Kieltämättä se olikin kiinnostavaa. Tumma taivaankansi oli täynnä jäästä muodostuneita kuvioita, valkoisia kuurankukkia, joita he ihmettelivät ja ihastelivat. Erikoinen luonnonilmiö antoi aihetta olettaa, että taivas oli kokonaan jäässä, päätellen siitä, että isoja halkeamia ilmestyi yläpuolellemme, jolloin ymmärsin, että tässähän oli vaarana, että taivas putoaa niskaan! Vähintäänkin isoja jään palasia oli irtoamassa päällemme. En odotellut enempää, vaan siirryin kaupungin toiselle laidalle kiitäen katuja pitkin niin nopeasti kuin pystyin. Saavuin meren rantaan pienvenesatamaan. Täällä taivas oli selkeämpi, joten oli heti paljon rauhallisempi olo. Vieressä oli soutuvene, joka näytti olevan vapaana. Sen kummemmin miettimättä astuin veneeseen, ja aloin soudella laiturialueella. Vesi oli tumma mutta tyyni. Melkein törmäsin puuveneeseen, joka oli puoliksi täyttynyt vedellä ja jota ohjasi vanha mies, mahdollisesti kalastaja tai joku muu rannikon asukki. Laituri ei ollut aivan lähellä, ja vene ui jo puoliksi veden alla. Oli selvää, että vene oli uppoamassa, ja mietin pitäisikö soittaa 112:een, mutta sitten oletin, että mies kyllä tiesi mitä oli tekemässä, kun ei näyttänyt ollenkaan huolestuneelta. Tein vielä yhden soutukierroksen sataman ulkopuolella. Kun sitten hetken päästä palasin takaisin, huomasin että vene oli uponnut, eikä miestä enää näkynyt.

u