Unia. Raportteja yöstä 02.03.2013.

Edellinen Seuraava Arkisto | Alkuun

Rudolf Steiner Koulun käytävällä harmaata seinää vasten oli hylly, joka oli täynnä vanhoja kirjoja. Heikossa valaistuksessa käsiini osui teos, joka käsitteli Rudolf Steinerin elämää. “Rudolf Steiner oli aikansa merkittävimpiä ihmisiä”, ystäväni huomautti. “Hänen näkemyksensä oppimisesta ja kasvatuksesta olivat aikaansa edellä.” En ehtinyt sanoa mitään, kun hän jo jatkoi: “Toinen yhtä merkittävä henkilö oli Adolf Hitler, joskin päinvastaisessa mielessä. Aikakauteensa nähden nämä kaksi erottuvat selvästi: toinen jo pelkästään erikoisesti leikattujen viiksiensä vuoksi, ja toinen poikkeuksellisen humaanin elämänasenteensa tähden.” “Jos Rudolf olisi elänyt Hitlerin valtaan pääsemisen jälkeen”, vastasin, “hän olisi varmasti joutunut vainon kohteeksi.” “Niin, Steinerin ajatukset olivat liian kummallisia Hitlerin ideologiaa vasten, suorastaan vaarallisia.” Kirjasta oli repeytynyt sivu. “Kirjan repimisestä olisi aiempina aikoina seurannut ankara rangaistus”, kaverini sanoi. “Olisi ollut täysin hyväksyttävää aiheuttaa jopa fyysisiä kärsimyksiä ihmiselle, joka on tärvellyt koulun omaisuutta, mutta pitkälti Steinerin vaikutuksesta tuonkaltaisesta raakuudesta on ajan mittaan luovuttu. Tilalle on tullut kannustavampia metodeja. Nykyään fyysiset rangaistukset nähdään aivan yhtä vältettävinä asioina kuin rikkomukset, jotka aikanaan muka oikeuttivat siitä seuraavan julmuuden.” Katselin valokuvia kirjan sivuilla. Yhteiskuvassa näkyi Steiner ystävineen keskellä kaupungin toria poseeraamassa oluttuopit kädessä. Piti oikein katsoa, että näin oikein. Kyllä, selvästi kyseessä oli pitkät saksalaistyyppiset tuopit. En ollut aiemmin nähnyt vastaavaa kuvaa Steinerista. Kuva oli vanha, mutta osa siitä oli värillinen. Punaista ja ruskeaa näkyi ihmisten vaatetuksessa. Olikohan kuva väritetty jälkikäteen, vai oliko tämä jokin varhainen värivalokuva? Kummallista kyllä, kuva suureni, kun sitä katsoi, niin että pystyin tutkimaan yksityiskohtia tarkemmin. Ilmeet ja eleet erottuivat selvästi, joskin samalla kokonaiskuva katosi, koska raameiltaan valokuva pysyi samankokoisena. Toisaalta, kun käänsi sivua ja palasi takaisin, kuva oli normaali. Mutta kun taas katsoi yksityiskohtia, kuva tarkentui niihin, välillä jopa vaihtaen perspektiiviä, niin että yhteiskuvan sijasta katsoinkin torin laidalla kulkevia keski-ikäisiä naisia harmaita julkisivuja vasten. Ja kun tarpeeksi monta kertaa käänsi sivuja, kuva ei pysynyt alkuunsakaan samana, vaan tilalle tuli muitakin aikakauden kuvia. “Mikähän tähän nyt tuli?” ihmettelin ääneen. “Vanhat valokuvat ovat tuollaisia”, ystäväni selitti. “Niitä on pitänyt pienentää kirjaa varten siinä määrin, että ne eivät pysy paikallaan.”

u