Unia. Raportteja yöstä 10.11.2002.

Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun








































H
ullun lehmän tauti

Pysäköin auton maatilan pihaan. Suuntasin askeleeni kohti navettaa. Olin saanut vihjeen, jonka mukaan navetassa olisi pari hullua lehmää.

Maatilan isäntä tuli vastaan ulko-ovella. Epäilemättä hän oli osannut odottaa minua.

Tervehdimme toisiamme ja selitin asiani. Isäntä oli ymmärtäväinen mutta sanoi, että olin tullut turhaan.
- Minun tilaltani et löydä sairaita eläimiä.
- No, se asia selviää pian, vastasin.

Astuin peremmälle ja tutkin lehmät. Seurasin eläinten käytöstä valmiina ottamaan sylky- ja verinäytteitä. Kävelin hitaasti ja tarkkailin kumpaakin puolta käytävää.

Lehmät vaikuttivat normaaleilta, joten saavutin käytävän pään pysähtymättä kertaakaan. Varmuuden vuoksi otin parista lehmästä näytteet myöhempiä tutkimuksia verten.
- Mitäs minä sanoin, isäntä myhäili. - Tältä tilalta löytyy vain terveitä eläimiä.
- Siltä näyttää, mutta täytyy vielä katsoa laboratoriotulokset.

Olimme lähdössä takaisin, kun huomasin, että navetan takaosassa oli lukittu ovi.
- Mitäs tuon oven takana on? kysyin.
- Siellä on pelkkiä teuraita, isäntä vastasi. - Ei mitään mielenkiintoista.
- Voisinko kuitenkin saada vilkaista?

Isäntä avasi oven ja päästi minut sisään. Sininen valo paljasti huoneen sisällön. Isoissa lihakoukuissa roikkui nyljettyjä ruhoja. Tämä oli kylmähuone, jossa säilytettiin teurastettuja eläimiä. Lihat olivat sikaa, eivät nautaa.

Isäntä kysyi, olinko nyt tyytyväinen? Nyökkäsin, ja käännyimme takaisin.

Isännän astuttua takaisin navetan puolelle, käänsin vielä kerran katseeni ruhoihin. Minusta nimittäin näytti siltä kuin yksi ruhoista olisi nykinyt. Katsoin riippuvaa lihaa tarkemmin, ja se todellakin hytkyi ajoittain: pää alaspäin roikkuen nyljetty sika sätki vähän väliä ja mulkoili ympärilleen. Teuraalla oli hullunkurinen virne silmissään. Näytti suorastaan siltä kuin se olisi virnistänyt minulle.

Selvästikään ruho ei ollut terve. Naureskellessaan jollekin ajatukselle se ei ilmeisesti täysin ymmärtänyt roikkuvansa ruhona pakkasessa – tai sitten se ymmärsi asian vähän turhankin hyvin.

Merkillepantavaa oli, että tähän virnuiluun tuntui liittyvän ilkikurinen elementti: aivan kuin eläin olisi irvaillut, että 'katsokaa nyt minua, minä olen hullu – oletteko nyt tyytyväisiä?!'