Lemmikkieläin
Vanha koulukaverini, Ismo, oli hankkinut uuden
lemmikkieläimen. Ensi silmäykseltä otus näytti
koiralta, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että se olikin
hämähäkki.
Tajusin vaaran, joka sisältyi hämähäkkiin.
Tämä ei ollut mikään ihmisystävällinen
elikko. Mainitsin asiasta, mutta Ismo oli tyytyväinen lemmikkieläimeensä
eikä aikonut luopua siitä.
Keskustellessamme asiasta hämähäkki
tuli jalkojemme juureen. Yritin työntää sitä kauemmaksi,
mutta hämähäkki tuli takaisin. Epäilemättä
näytin kiusaantuneelta, kun otus yritti kiivetä jalkojani
pitkin ylös.
Kun Ismo meni keittiöön, nippasin
hämähäkin pois. Otus lensi parin metrin päähän
lattialle. Kuitenkaan elukka ei vähästä lannistunut
vaan käveli takaisin.
Katsoin hämähäkkiä ja huomasin
pienet piikit jalkojen päässä. Piikit läpäisivät
ihoni jokaisella askeleella. Irvistin kivusta. Muuten hämähäkki
muistutti pitkäjalkaista lukkia, joita näkee syksyllä
talojen nurkissa. Nippasin hämähäkin toistamiseen vaatteiltani,
ja suljin oven perässäni.
Hetken kuluttua hämähäkki
hiipi oven alta esiin.
Poistuin talosta ja käynnistin autoni.
Hermostuneena ajoin vanhempieni luokse, jotka asuivat lähellä.
He neuvoivat minua menemään mahdollisimman syvälle
maanalaiseen parkkihalliin. Siellä olisi teräksisiä
turvaovia väestönsuojassa.
Kylmä tuuli puhalsi parkkihallissa. Menin
hissiin ja laskeuduin pohjakerrokseen.
Loisteputkien valossa juttelin isäni ja
äitini kanssa, jotka olivat tulleet mukaan. "Ainakin saan
olla rauhassa", sanoin kolauttaessani raskaat metalliovet kiinni.
Oli aivan hiljaista. Silti tunsin viiltävää
kipua hauiksessani. Hämähäkki
istui paikallaan ja tuijotti minua lukuisilla silmillään.
Vilkaisin vanhempiani. He eivät sanoneet
mitään, vaikka ymmärsivät turhautumiseni.
