Unia. Raportteja yöstä 22.10.2011.



Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun


Auto

Kiertelin autoliikkeessä. Silmäni osuivat tummansiniseen SAABiin, joka oli muotoiltu eri tavalla kuin aiemmin näkemäni mallit. Todennäköisesti tämä oli jostain pienestä erästä, jota ei ollut valmistettu kuin muutamia kappaleita. Auto oli matala ja urheilullinen. Takarenkaat olivat suuret ja leveät, ja ne oli sijoitettu aivan auton takaosaan. Auto oli käytetty mutta tuskin kymmentä vuotta vanha.

“Minä otan tämän SAABin”, sanoin myyjälle. “Paljonko se maksaa?”
“5000 euroa.”
“Sopii.”

Menin samantien myyntipöydän ääreen allekirjoittamaan paperit. Maksoin pankkikortilla. Sen jälkeen myyjä ojensi minulle avaimen.

Istuin auton rattiin ja käynnistin moottorin. Laitoin CD-levyn päälle kuunnellakseni musiikkia ja avasin oven ystävälleni, joka saapui paikalle. Ajoin ulos kaupasta ja suunnistin kaupungille päin.

Parin korttelin päästä kuljettajan puoleinen ovi aukesi. Yritin vetää sitä takaisin, mutta ovi ei suostunut sulkeutumaan. Paukutin ovea muutaman kerran voimallisesti. Pysäytin auton ja kokeilin työntää ovea ulkopuolelta. Ovi pysyi auki.

“Mikähän tässä oikein on?” ihmettelin ääneen.
“Ovi on rikki”, kaverini totesi. “Kaipa sinulla on voimassaoleva takuu.”
“En muistanut kysyä.”
“Kai sentään tarkastit auton ennen ostamista.”
“Enpä huomannut katsoa.”
“No sitten et varmaan käynyt koeajelullakaan.”

Jatkoin ajamista puolittain aukinaisesta ovesta huolimatta. “Taisit tehdä huonot kaupat”, kaverini päätteli. Tuohon ei tarvinnut edes vastata.

Lähestyessäni kaupungin keskustaa kiinnitin huomiota muihin autoihin. Autokanta oli moninainen, pääosin eurooppalainen. Suurin osa autoista oli melko uusia. Useimmilla oli neliovinen perheauto. Itselläni sen sijaan oli tyylitelty, joskin huonokuntoinen urheiluauto, joka ilmiselvästi keräsi katseita, kun ajoin hitaasti keskustan pääkatua pitkin.

En ollut tottunut olemaan huomion kohteena. Auto ei ollut aivan minun tyyliäni, ja ovi roikkui saranoiden varassa. Tunsin oloni jonkin verran epämukavaksi, kun konepelliltä tunki ilmaan höyryä. Painauduin syvemmälle penkkiin, jotta minua ei nähtäisi.

5000 euroa oli iso raha. Hukkaan heitetty. Autosta ei ollut mihinkään. Pettyneenä ja katumapäällä ajoin takaisin liikkeeseen.

“Tahtoisin palauttaa SAABin.”
“Minkä takia?”
“Se on viallinen.”
“Se oli kyllä aivan kunnossa täältä lähtiessä.”
“Mutta ovi ei sulkeudu ja moottori savuaa. Ja konepelti on kupruinen”, valitin.

Huomasin sen vasta nyt: konepelti oli mutkalla ja täynnä kuoppia. Höyry nousi peltiin syöpyneestä reiästä. Aivan varmasti kauppias tiesi autossa olevista vioista.

“Sitä paitsi penkki on liian matalalla. Tuskin edes näen ulos.”
“Tuo nyt ei ole mikään vika. Selkänojaa voi aina nostaa ylemmäs. Onko teillä takuutodistusta?”
“Ei ole.”
“Sitten en voi auttaa.”

Kysyin sitten, tapahtuiko myyjän mielestä auton ostossa jotain tavallisuudesta poikkeavaa. “Kieltämättä ostit auton aika harkitsemattomasti”, hän vastasi. “Valitsit ensimmäisen auton, johon katseesi osui, tinkaamatta ja tarkistamatta kuntoa.”

Intin vastaan. Pyysin ja anelin. Vetosin autokauppiaan etiikkaan ja moraaliin, jotta saisin rahani takaisin.

Lopulta myyjä antoi periksi. “Olkoon menneeksi. Huomaan kyllä, että et ole tyytyväinen tuotteeseen.” Myyjä laittoi palautuksen tyytyväisyystakuun piikkiin.


 

 

 

u