Unia. Raportteja yöstä 18.09.2011.



Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun


Uudet lasit

Paidassani oli likaa. Valaisin taskulampulla naamaani alhaalta käsin, jotta huomio kiinnittyisi paidan sijasta kasvoihin tilatessani lounasta helsinkiläisessä ravintolassa. Pidin taskulamppua pöydän takana, jotta tarjoilija ei kiinnittäisi liikaa huomioita visuaaliseen harhautukseeni.

“Ottaisin kanaa ja kasviksia”, sanoin.
“Perunalla vai riisillä?”
“Riisillä.”
“Kiitos. Alkusalaatti kuuluu annokseen, olkaa hyvä”, tarjoilija vastasi.

Olin tyytyväinen, että tarjoilijan katse oli pysynyt kasvojeni tasolla. Ennen keittiöön menoa hän kuitenkin kommentoi, “Minäkin olen usein pienempänä leikkinyt kauhuelokuvia. Kun naamaa valaisee alhaalta käsin, vaikutelma on kieltämättä kauhistuttava. Täytyy kuitenkin sanoa, että efekti toimii paremmin pimeässä.”

Jonkin verran kiusaantuneena en osannut vastata muuten kuin epämääräisesti hymisten. Sammutin taskulampun ja jäin odottamaan annosta.

Vastapäisessä pöydässä oli kovaääninen seurue. Neljä naista keskusteli innostuneesti asioistaan. Seurue ei selvästikään tuntenut toisiaan kovin hyvin, sillä he pyrkivät tekemään vaikutuksen toisiinsa loistamalla saavutuksillaan. Yksi oli onnistunut tekemään hyvän business-diilin, toinen oli ollut lomamatkalla Pohjois-Italiassa, kolmas oli ostanut luksuskaupasta harvinaista meikkivoidetta, ja niin edelleen. He olivat pukeutuneet formaalin tyylikkäästi urbaanin etiketin mukaisesti.

Nyt he nousivat pöydästä. He olivat niin kiinni keskustelussaan, etteivät huomanneet minua hakiessani salaattia, vaan kävelivät suoraan päälleni. Naiset olivat isokokoisia, ja yksi heistä litisti minut maahan koko painollaan polvihameensa alle niin että silmälasini jäivät jumiin lattiaa vasten. “Anteeksi, en ollenkaan huomannut”, nainen valitteli noustessaan päältäni. “Ei se mitään”, vastasin, vaikka en ollutkaan varma, olinko säilynyt ehjänä puserruksen voimasta. Ainakaan en tuntunut erityisempää kipua.

Mutta kun otin lasit käteeni, huomasin että sangat olivat vääntyneet useasta kohdasta. Linssit olivat vinossa ja toinen sanka puristi pahasti päätäni, kun yritin asetella laseja takaisin nenälleni. Silmälasit olivat uudet – kolme viikkoa sitten Instrusta hankkimani titanium-kehykset kaksinkertaisesti ohennetuilla linsseillä. Olin vasta viime päivinä tottunut uusiin laseihin, mutta nyt ne olivat rikki, vääntyneet käyttökelvottomaksi.

Lounaan jälkeen menin kotiin tutkiakseni laseja tarkemmin. Yritin vääntää sankoja takaisin oikeaan asentoon, mutta tämä vain pahensi tilannetta. Esiin tunki osia, joiden olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Pesin rillit vesihanan alla, jolloin linssien välisestä kaaresta irtosi mustaksi värjättyä nahkaa, jota kosteus entisestään vaurioitti. Rispaantunut nahka katkesi ja linssit roikkuivat sankojen välissä. Rillit näyttivät kertakaikkisen kurjilta, aivan kuin ne olisivat lojuneet hylättyinä varastossa useita vuosikymmeniä.

Palasin takaisin kaupungille ja vein lasit optikolle. Optikko ihmetteli, miksi linssien välissä oli ylimääräisiä osia. Hän poisti rispaantuneet nahan kappaleet, suoristi sangat, kiillotti linssit ja asetteli silmälasit takaisin päähäni.

“Tuossa”, optikko sanoi. “Aivan kuin uudet.”

 

 

 

u