Unia. Raportteja yöstä 18.09.2011.

Edellinen Seuraava Arkisto | Alkuun

Muuttolinnut Uutisissa kerrottiin, että lintujen syysmuutto oli vilkkaimmillaan. “Pääkaupunkiseudulla lintuja voi käydä tarkkailemassa esimerkiksi Viikin pellolla”, reportteri sanoi. “Tänne on viime päivinä saapunut suuria parvia kanadanhanhia ja valkoposkihanhia sekä lukuisia muita lajeja.” Kuvassa näkyi tuttuja maisemia pelloilta, joiden yllä lensi lintuja silmänkantamattomiin. “Hei, katsokaapas ulos!” sanoin kotiväelleni. “Ulkona on tosi paljon hanhia.” Menimme keittiön ikkunaan. Talojen yläpuolella näkyi vielä enemmän lintuja kuin äskeisessä uutispätkässä. Taivas oli suorastaan tummana valtavista lintuauroista, jotka kiertelivät ja mutkittelivat – välillä vaihtaen muotoa ja järjestystä – mutta koko ajan säilyttäen suuntansa kohti etelää. Aivan ikkunan editse lensi isoja parvia kovassa tuulessa. “Mitä ihmettä!” huudahdin, kun huomasin että lintujen mukana liiteli isoja kaloja: lohia, siikoja, kuhia ja muita lajeja joita en edes tuntenut, mutta joiden arvelin olevan kotoisin Jäämereltä tai vielä kauempaa. Kalat heiluttivat pyrstöään saaden siten vauhtia lentoonsa, aivan kuin ne olisivat uineet ilmassa. Oli kuin olisimme katsoneet ulos isoon akvaarioon, paitsi että samassa tilassa lensi myös lintuja, mikä oli erityisen kummallista. Mikä sai aikaiseksi tällaisen luonnonilmiön? Ehkä pohjoinen myrskytuuli oli tempaissut kalat merestä ilmaan. Ehkä kalat olivat kulkeutuneet tuulen mukana jopa satoja kilometrejä. Oliko se mahdollista? Olin kuullut tapauksista, joissa kaloja oli satanut taivaalta maahan, mutta tämä oli erilaista, aivan kuin luonnonlait olisivat muuttuneet niin että kalatkin saattoivat uida ilmassa. Piti oikein tarkistaa että olin hereillä. Epäilemättä osa kaloista putosi maahan, joten menin äkkiä ulos etsimään tuoretta kalaa. Juoksin talon taakse odottaen löytäväni maasta yhä sätkiviä kaloja, mutta yhtään merenelävää ei näkynyt, vaikka kuinka katsoin joka puolelle. Aivan varmasti osa vonkaleista oli pudonnut maahan... Menin takaisin kotiin. Nyt kun kalat olivat mielessäni, päätin hakea ongen ja lähteä itse narraamaan kaloja. Kävelin läheiselle rannalle ja asetuin veden ääreen. Minulla ei ollut edes syöttiä, mutta laskin siiman ja koukun matalaan veteen. Vesi oli kirkasta ja näin miten kiiltelevä koukku houkutteli paikalle isoja ahvenia ja muitakin kalalajeja. En tunnistanut kaikkia, sillä osa näytti eksoottisilta tai aivan kuin akvaariosta karanneilta, joskin kaikki olivat isoja, ainakin 30 cm pitkiä. Epäilin, että kalat olivat jossain määrin kesyjä, koska ne eivät tuntuneet arkailevan minua. Violetti karpin näköinen kala tarttui samantien koukkuun. Nostin siiman ylös samalla kun muut kalat kiskoivat toisesta päästä yrittäen estää minua. Irroitin kalan varovasti, niin etteivät leuat vahingoittuisi, ja onnistuinkin siinä. Karpin näköinen kala oli pukeutunut housuun ja takkiin. Päästyään irti tämä suoristi takinliepeensä ja pulahti takaisin veteen.

u