Unia. Raportteja yöstä 21.07.2011.


Edellinen

Seuraava

ArkistoAlkuun


Itä-Pasila

Asuimme Itä-Pasilassa. Olimme pitkään etsineet uutta asuntoa, mutta kun varamme eivät riittäneet ylellisempään asumiseen, päädyimme betoniseen kerrostaloon. Huoneet olivat yksinkertaisia ja steriilejä, vailla koristelua tai värejä.

Astuin portaikkoon ja kävelin alas ulko-ovelle. Ovella vastaan tuli vanha kollega edellisestä työpaikastani. “Ai sinäkin asut täällä?” kysyin. “Kyllä, valitettavasti”, hän vastasi. “Huoneisto on vetoinen ja ympäristö on kurja,” hän valitti. Ihmettelin hieman miehen suorasukaisuutta. “Ei meidän asunnossamme ole yhtään vetoista”, vastasin. “Tai ainakaan en ole huomannut.”

Itse asiassa olin alkanut pitää Itä-Pasilasta. Verrattuna edelliseen asuntoon alueen ilme oli kiintoisan geometrinen. Tämä oli kuin labyrintti, joka oli suunniteltu viivoittimella, mutta suorat linjat tekivät leikkauksia portaissa ja piha-alueilla. Aluetta olisi mukava näyttää vanhemmillekin, kun he seuraavan kerran kävisivät kylässä. Kieltämättä tämä oli betoninen, mutta sekin oli osa ihmisen rakentamaa kulttuuria; aikakausi joka oli hitaasti muuttumassa historiallisesti mielenkiintoiseksi; kuriositeetti joka lopulta katoaisi.

Emme rupatelleet enempää. Vanha työkaveri käveli portaita ylös, ja minä poikkesin läheiseen ruokakauppaan.

Matkalla huomioni kiinnittyi iltapäivälehden lööppiin. Lööpissä paheksuttiin luonnontutkijaa, joka oli löytänyt uuden eläinlajin. Kuuluisa suomalainen tutkimusmatkailija oli törmännyt sademetsien viidakossa kissapetoon, jota ei ollut aiemmin tavattu. Eläin oli tiikerin kokoinen ja sitä peittivät valkoiset ja oranssit raidat. Naamastaan kissaeläin oli inhimillisen näköinen ja tutkija olikin ystävystynyt tähän siinä määrin että kuvassa kummatkin hymyilivät kameralle käsi ja tassu toistensa niskassa. Lööpin mukaan tämä oli väärin. Annettiin ymmärtää, että tutkijan ei pitäisi veljeillä tutkimuskohteidensa kanssa.

 

 

 

u