CD-levy
Illalla, ennen kuin isä lähti kotimatkalle työpaikaltaan
Kuuskajaskarista, hän ilmoitti haluavansa mennä ulos syömään.
Suunnitelma oli, että hän hakisi meidät Uudestakaupungista
ja sitten ajaisimme yhdessä Raisioon, jossa söisimme illallista
jossain paikallisessa ravintolassa. Tämä säästäisi
vaivaa niin ettei kenenkään tarvitsisi tehdä ruokaa.
Ruoka tulisi nopeasti pöytään, eikä tarvitsisi
odotella, että pääsisi pian syömään.
Olin
kuitenkin jo tekemässä ruokaa. Wokki-pannulla tirisi sipulit.
Heitin sekaan mausteet, kasvikset ja kananpalat. Thaimaalainen currytahna
levittyi punaisena ainesten sekaan. Puristin päälle sitruunaa
ja ripottelin ylimääräistä chiliä paistokseen.
Ruoka oli nopeatekoinen ja hetkessä valmis.
Muut
olivat siirtymässä eteiseen, valmiina laittamaan kenkiä
jalkaan. "Tule jo sieltä", siskoni huusi.
Minä
en ollut valmis. Mietin mitä tekisin paistokselle, jonka nostin
liedeltä. Ehkä se pitäisi ottaa mukaan. Jos Raisiossa
ei olisikaan hyvää ruokaa, ehkä currylle tulisi käyttöä.
Sitä paitsi Raisio oli kaukana. Ajomatka sinne kestäisi
lähes tunnin. En ymmärtänyt, miksi pitäisi lähteä
niin kauas. Ehkä isäni koki ajamisen rentouttavana ja halusi
vaihtelua. Muussa tapauksessa ajomatkaa oli vaikea käsittää.
Paistos oli kuitenkin kuumaa, joten annoin sen jäähtyä.
Odotellessa laitoin CD-levyn pyörimään.
CD
oli kirjastosta. Se oli kolmen naislaulajan yhteisprojekti, äänimaailmasta
päätellen 70-luvulta. Se oli kuin prototyyppistä hip-hoppia,
joskin tuotanto oli orgaanisempaa ja pehmeämpää kuin
2000-luvun äänitteet. Sovitukselle ja melodialle oli annettu
enemmän painoa.
Tutkin
levyn kansilehtiötä lattialla. Kyllä, levy oli äänitetty
1970-luvun puolivälissä New Yorkissa, kokeellisessa ilmapiirissä
jossain riippumattomassa studiossa. Muut alkoivat olla kärsimättömiä
ja hoputtivat minua. Nousin ylös ja siirsin thai-curryn tupperware-astiaan,
mutta istuin sitten taas lattialle tutkimaan levyä.
"Ihan
huonoa musiikkia", siskoni kommentoi, vaikka en ollut varma,
oliko hän tosissaan. Nimittäin häntäkin alkoi
kiinnostaa levyn kansilehtiö, kun hän tuli katsomaan mitä
oikein puuhasin. Luettuani tekstit käänsin sivua, jolloin
levyn kansi avautui kaksinkertaisena. Ja kun seuraavan sivun vuorostaan
käänsi, aukeama paljastui jälleen kaksinkertaisena.
Jokainen taitos kätki alleen uudenlaisen kansitaiteen, uusissa
väreissä ja erilaisin koristein. Hitaasti CD-levyn kansi
levittäytyi lattialle kuin matto. Ensin punaisena, sitten ruskeana,
ja seuraavan taitoksen jälkeen kellertävänä -
erilaisin ornamentein, uusin kuvioin. Ja kun vielä löysi
uuden sauman, josta saattoi kääntää sivua, paljastui
vihertävä kuviointi. Jokainen aukeama toi erilaisia vaikutelmia
peittäen lopulta alleen koko olohuoneen. Hämmästyttävästi
olohuoneen sisustus muutti ilmettään jokaisella aukeamalla.
Verhot saivat uusia sävyjä erilaisia kansikuvia vasten.
Lattialla kuviot väreilivät kuin viljapelto. Musiikki heijasti
vaikutelmia ja antoi väreille oman leimansa.
En
tiedä, miten CD-levyn kanteen oli saatu pakattua niin paljon
paperia. Kansitaiteena tämä oli aivan omaa luokkaansa. Koko
levy tuntui olevan vuosikymmeniä aikaansa edellä.
