Kirjasto
Itä-Helsingissä oli kirjasto, jossa en ennen ollut käynyt.
Tämä oli pieni lainaamo Myllypuron ja Itäkeskuksen
liepeillä. Sinne pääsi kätevästi pyörällä,
joten menimme sinne koko porukalla.
Tavalliseen tapaani tutkin levyosastoa. Sieltä löytyi muutama
CD, jotka vaikuttivat kiintoisilta. Viereiseltä osastolta löytyi
lastenkirjoja Sanchun luettavaksi. Ylähyllyllä oli pelejä
sekä pieniä koriste-esineitä ja patsaita, joita saattoi
lainata. Tämä oli uusi palvelu. En aiemmin ollut nähnyt
vastaavaa.
Taaempana
oli vielä yksi osasto. Se oli huone, jossa saattoi istahtaa mukavasti
nojatuoliin vanhanaikaisesti sisustetussa olohuoneessa, samalla kun
luki kirjaa tai siemaili konjakkia. Todellakin, kirjahyllyn viereisellä
seinällä, antiikkisen peilin edessä, oli lipasto, jonka
päällä oli hienoja pulloja likööriä,
whiskyä, brandyä ja portviiniä. Ne olivat vapaasti
tarjolla kaikille täysi-ikäisille kirjaston asiakkaille.
"Miten
on mahdollista, että alkoholia tarjotaan julkisena palveluna?"
kysyin. "Eikö tämä ole kyseenalaista verovarojen
käyttöä?" Kirjastonhoitaja vastasi, että
pienissä sivukirjastoissa oli mahdollista kokeilla erilaisia
innovaatioita lukukokemuksen syventämiseksi: "Isoissa kirjastoissa
tämä ei toimisi, mutta kun kävijämäärä
on tarpeeksi suppea, tunnelma on tarpeeksi kotoisa, jotta kirjasto
voi täyttää tarkoituksensa ja toimia todellisena ihmisten
olohuoneena."
Tarkoitus
oli varmaan hyvä, ja monet hyötyivätkin sitä,
joilla ei ollut yhtä kotoisaa tunnelmaa omassa olohuoneessaan.
Muutama laitapuolen kulkija käväisi lipastolla vähän
useammin kuin olisi ollut tarvetta, mikä hieman häiritsi
ilmapiiriä.
Olin
poistumassa huoneesta, kun vastaan tuli isoäitini, jota en ollut
nähnyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Hän näytti nuoremmalta
kuin aikoihin, ja vaikka ikää oli lähemmäs sata
vuotta, iho vaikutti ainakin yhtä sileältä kuin 50-vuotiaalla.
"Mitä sinä täällä teet?" olin aikeissa
kysyä, kun hän kaatoi minulle ison lasin whiskyä. "Otapa
siitä, se tekee hyvää", hän sanoi ja kaatoi
itselleenkin vähintään saman verran. Tiesin, että
isoäitini oli kuollut jo aikoja sitten, mutta tuntui aivan luonnolliselta,
että hän oli nyt tässä. Kenties hän oli vastikään
muuttanut asumaan Itä-Helsinkiin.
Samassa
isoäitini otti vadillisen kuumaa vettä, riisui kengät
ja sukat jalastaan, ja kaatoi whiskyn vatiin. Sitten hän huuhteli
jalkansa kuumassa whisky-vedessä. Arvelin, että tämä
oli jokin vanhankansan terveyttä edistävä konsti. Olimme
lähdössä, mutta sitä ennen sain vielä ison
halauksen.
