Lontoo
Matkustin Sanchun kanssa Lontooseen. Kävimme mm. luonnontieteellisessä
museossa, jossa oli peruskokoelman lisäksi erikoisnäyttely
kolmiulotteisena elokuvanäytöksenä. Näytös
maksoi 90 puntaa, mikä oli paljon, mutta ostin liput, koska ajattelin,
että Sanchulle tekee hyvää nähdä asioita.
3D-elokuva
oli pettymys, ainakin minulle. Kuvamateriaali oli tehty tietokoneanimaationa.
Se kuvasi vauhdikkaasti eliölajeja ja niiden kehitystä erikoisissa
ympäristöissä. Mutta filmi oli yli kymmenen vuotta
vanha, joten sen efektit eivät enää tuntuneet erityisen
ihmeelliseltä. Sanchu tuntui kuitenkin pitäneen näkemästään.
Näytöksen
lopuksi oli mahdollisuus saada iso luonnontieteellinen ensyklopedia
mukaan. Selasin sivuja ja huomasin, että kirjaa oli jo luettu
moneen kertaan. Opus oli niin painava, että se ei olisi kunnolla
mahtunut reppuuni.
Kävelimme
kaupungilla ja etsimme ravintolaa, jossa voisimme syödä.
Reppuni oli ollut museon aulassa säilytyksessä, mutta nyt
kun tutkin sitä, huomasin että pankkikorttini oli hävinnyt.
Korttia tuskin saisi takaisin, vaikka sitä menisi takaisin etsimään.
Ei voinut muuta kuin harmitella. Onneksi minulla oli sentään
rahaa vielä taskussa.
Päädyimme
kiinalaiseen ravintolaan, joka sijaitsi suuren puiston vieressä.
Vastapäätä istui mies, jolla oli intialaiset juuret.
Puheesta päätellen hän oli selvästikin varttunut
Englannissa. Vieressä istui muita ihmisiä, jotka tilasivat
sichuanilaista ruokaa. Mies kommentoi, että "Sichuanilaista
tuossa ruoassa on ainoastaan valmistustapa. Maku ei ole sama, koska
lokalisoidussa ruoassa mausteita käytetään niin paljon
vähemmän." Nyökyttelin päätäni
ja huomautin, että Sichuanissa käytetään paljon
chiliä. Mies oli samaa mieltä mutta väitti sitten,
että Sichuanin chiliä ei saanut enää myydä:
"Siinä on ainesosia, jotka uusimpien tutkimusten mukaan
eivät sovi elintarvikkeeksi." Epäilin väitteen
todenperäisyyttä... Oli totta, etten enää pitkään
aikaan ollut löytänyt Sichuanin chiliä Helsingistä,
mutta eikö muka Kiinassakaan enää syötäisi
sitä? "En usko", vastasin. "Ainakin Chengdussa
kyseistä chiliä käytetään niin paljon, että
heidän pitäisi muuttaa koko ruokakulttuuri. Samaa ruokaa
on tehty jo vuosisatoja, joten miten se nyt yhtäkkiä olisi
muuttunut syömäkelvottomaksi?"
Mies
ei vastannut vaan tilasi annoksen jättirapuja. Kun ruoka tuotiin
hänen eteensä, hän epäröi hetken ja puraisi
sitten pienen palasen ravun pyrstöstä. "Etkö ole
ennen syönyt jättirapua?" kysyin. "Tämä
on ensimmäinen kerta", intialais-englantilainen mies myönsi.
Ihmettelin asiaa, sillä mies vaikutti maailmaa nähneeltä.
Hän oli vaiti, kunnes alkoi yskiä ja muuttui naamaltaan
punaiseksi. Tarjoilija auttoi hänet ylös ja he kävelivät
yhdessä vessaan. Hetken kuluttua mies tuli takaisin ja selitti
saaneensa allergisen reaktion. "Kurkkua kuristi, näkökyky
sameni ja olo oli kertakaikkisen huono. Onneksi en haukannut tämän
isompaa palasta."
Itsekin
olin tilannut jättirapuja. Ne oli marinoitu voimakkaassa mausteliemessä,
jossa mahdollisesti oli arominvahventeita ja muita lisäaineita.
Söin varovasti rapua, mutta en huomannut mitään erikoista.
Sanchukin
söi vain vähän ja alkoi sitten juosta ympäri ravintolaa.
Seurasin perässä tarkoituksenani hakea hänet takaisin
pöytään. Löysin Sanchun ravintolan perältä.
Hän osoitti pientä lampea, jossa ui isoja värikkäitä
kaloja. Ainakin kala-annokset olivat tuoreita, ajattelin. Lammen vieressä
oli viherkasveja ja kukkakoristeita. Eksoottisia sammakoita loikki
kasvien lehdillä. Viereisessä pöydässä istuva
nainen kommentoi, että kylläpäs sammakoiden iho on
kiiltävä. "Kyllä vain", sanoin opettaen samalla
Sanchua. "Sammakoiden ihon täytyy pysyä kosteana, koska
ne hengittävät ihon kautta."
Palasimme
pöytään. Joku oli kaivanut keittokirjan esille ja sain
itsekin katsella sitä. Reseptit olivat välimerellisiä
mutta eivät välttämättä kovin tyypillisiä.
Kirjassa oli kasvis- ja liharuokien lisäksi ohjeita miekkakalan
ja äyriäisten kypsentämiseen. Mukana oli ohjeet ryhävalaan
paistamiseen. "Mitä ihmettä, voiko joku vielä
nykyaikana tehdä ruokaa valaista?" äimistelin. "Ja
mistä niitä edes voi hankkia?" Vieressä istuva
mies vastasi, että Helsingin Punavuoressa oli yksityinen ruokakauppa,
josta saattoi tilata ryhävalaita Etelä-Italiasta. "Mutta
eikös valaiden metsästys ole laitonta? Miten Italiassa voidaan
tehdä sellaista?" Mies vastasi, että katolinen maa,
kuten Italia, soveltui mainiosti toimitusmaaksi: "Lahdattuaan
valaita voi aina käydä ripittäytymässä, jos
omatunto soimaa."
