Kalatiski
Lama koetteli keskustan kauppoja. City Sokoksen ylimmät kerrokset
oli suljettu. Leluosasto oli tyhjillään. Vain muutamalla
hyllyllä oli muovileluja myytävänä. Muilla hyllyillä
ei ollut mitään, tai sitten hyllyt oli siirretty pois.
Astuin
portaat alas ja kävelin käytävää pitkin eteenpäin.
Tavaratalon neljäs kerros oli tyhjä. Irtaimisto oli poistettu
ja valot oli sammutettu. Seinissä lohkeilivat maalit. Missä
ennen oli miesten vaateosasto – sinne oli avattu lastentarha. Tosin
sekin oli suljettu.
Alakerran
ruokaosasto oli edelleen auki. Sielläkin saattoi nähdä
laman jälkiä. Hyllyt olivat likaisia, lattia betoninen,
ja seinät maalaamatta. Ruokaa oli myynnissä ja asiakkaitakin
riitti, mutta yleisvaikutelma oli köyhä ja harmaa.
Kalatiskillä
oli edelleen vilkasta. Suomalaisten lajien lisäksi myynnissä
oli muutama eksoottisempikin tuontitavara. Ja kalat olivat tuoreita.
Myyjä keskusteli asiakkaan kanssa, kun takahyllyllä makaava
hauki osoitti elon merkkejä. Hauesta oli myyty pyrstöosa
- suunnilleen puolet kalasta - mutta sitä oli vielä jäljellä
noin kaksi metriä. Vonkale nosti päätään
ja hapuili myyjää, jonka onnistui väistää
viime hetkellä.
"Paljonko
hauki maksaa?" kysyin.
"Kahdeksan euroa kilo", myyjä vastasi, "Paljonko
laitetaan?"
"Otan koko kalan - tai mitä siitä on jäljellä",
vastasin.
Myyjä
ei pakannut kalaa paperiin vaan laittoi sen kärryyn. Vedin parimetristä
hauenpuolikasta perässäni pitkin kaupan käytäviä.
Hauki oli edelleen elävä. Se käänteli päätään
yrittäen havannoida ympäristöään. Silmissä
oli älykäs katse. Kala vaikutti vähintään
yhtä tietoiselta kuin koira tai kissa.
