Talo
metsässä
Istuin minikokoisessa junassa. Vanhempani tulivat vastaan samanlaisessa
modernissa junassa. Junat ohittivat toisensa hyvin läheltä
toisiaan. Ehdimme pikaisesti tervehtiä toisiamme.
Olin
Sanchun kanssa matkalla taloon, josta vanhempani juuri tulivat. Talo
oli metsän keskellä, lähellä kaupunkilähiötä.
Isä ja äiti olivat vastikään ostaneet asunnon
eräästä Helsingin lähiöstä. Metsikössä
sijaitseva talo oli kuulunut osana kauppaan. Sen oli saattanut vuokrata
yksityiseen käyttöön niin pitkäksi aikaa kuin
halusi. Tämä tuntui luksukselta ottaen huomioon, miten paljon
ihmisiä alueella asui - ja silti tuo suojaisa talo oli vain meidän
perheemme käytössä.
Astuimme
junasta ulos ja avasimme oven. Talo oli oikeastaan eräänlainen
varasto tai väestönsuoja. Seinät olivat betonia, mutta
vanhempani olivat onnistuneet sisustamaan tämän kodikkaasti
vanhoilla huonekaluilla, matoilla ja seinäkoristeilla. Sisällä
oli myös elektroniikkaa kuten radio, levysoitin ja tietokone.
Täällä saattoi hyvin viettää iltaa tai vaikka
jäädä yöksi nukkumaan.
Sanchulla
tuli vessahätä, joten kiiruhdimmme nopeasti WC:een. WC sijaitsi
komerossa. Se ei ollut iso, mutta tilaa oli riittävästi.
Toimituksen
jälkeen Sanchu meni kirjahyllylle ja poimi sieltä sarjakuvalehden.
Minä pistin levysoittimen päälle. Vanhanaikaista musiikkia
kuului kaiuttimista. Sanchu poimi toisenkin sarjakuvan hyllyltä.
Sarjakuvat eivät olleet sukua keskenään, mutta näköjään
niissä kerrottiin samaa tarinaa. Kertomukset kuvasivat 1700-luvulla
elänyttä miestä, joka kirjoitti fiktiivisiä kertomuksia
ja runoja. Miehellä oli äärimmäisen tarkka korva
muodolle ja rytmille, ja hän kulutti loputtomasti aikaa korjaillen
muiden runoja saadakseen niistä 'täydellisiä'. Hän
kuitenkin tiesi, että touhu oli hyödytöntä. Korjailtuja
runoja ei koskaan julkaistaisi.
Tarkkaan
ottaen sarjakuvat eivät kertoneet tarinaa tällä tavalla.
Niissä oli fiktiivisiä hahmoja kuten Samu Sirkka ja Kapteeni
Koukku, mutta tällainen mielikuva niiden lukemisesta kuitenkin
muodostui. Se tuntui siinä määrin merkilliseltä,
että aloin kiinnittää asiaan huomiota. Ei voinut olla
yhteensattuma, että sama tarina toistui kahdessa erilaisessa
lehdessä. Aivan kuin joku olisi varta vasten tyrkyttänyt
noita lehtiä ja haluaisi meidän tietävän jotain.
Tunnelma
oli painostava, ja halusin ulos talosta. Sanchu piti vielä pukea
mutta se tuntui edistyvän hitaasti. Laitoin musiikin pois päältä.
Mutta se ei pysynyt poissa: radio meni itsestään päälle.
Talossa
selvästikin kummitteli. Arvelin, että täällä
tosiaan asui tuo 1700-luvun kynäniekka, eikä hän välttämättä
pitänyt vieraista. Kiireen
vilkkaa juoksimme ulos talosta.
