Tapaaminen
junassa
Juna kulki harmaiden lähiörakennusten ohi. Juoksin junan
perässä ja hyppäsin kyytiin lähimmältä
asemalta.
En
ehtinyt istumaan alas, kun tapasin kaksi vanhaa tuttavaani. He seisoivat
ravintolavaunun vieressä junan käytävällä.
Viimeksi olin tavannut pariskunnan yli kymmenen vuotta sitten. Oli
paljon puhuttavaa. "Mitä kuuluu?" kysyin. "Hyvää,
hyvää", he vastasivat. "Mitä olette puuhailleet
viime aikoina?" Ja niin edelleen.
Rupatellessa
muistelin, miten rikas pariskunta oli. Iso talo ja kaksi autoa. Ylellinen
elämä näkyi heidän vyötäröllään,
mutta huomio kiinnittyi siihen että viime tapaamisesta paino
oli pudonnut reippaasti. Kummatkin olivat solakoituneet silminnähtävästi.
Mietin mitä ohjelmaa he mahtoivat noudattaa. Todennäköisesti
heillä oli varaa jopa henkilökohtaiseen neuvontaan.
"Kuten
näet, olemme nykyään tiukalla dieetillä",
he selittivät. "Meillä on kaksi naistenlehdistä
tunnettua traineria palkattuna pelkästään meitä
varten. He ovat maankuuluja ja tosi hyviä. Saamme syödä
vain tiettyjä ruoka-aineita tarkkaan säännösteltyinä
aikoina." Kuuntelin kiinnostuneena. "Muutamassa kuukaudessa
painomme on tippunut useita kiloja."
"Tarvitaan
paljon itsekuria, jos haluaa pysyä hoikkana", sanoin. "Esimerkiksi
minä en koskaan syö aamiaista. Pelkkä kahvi riittää.
Ja jos satunkin syömään aamiaista, rupeaa helposti
oksettamaan", jatkoin.
Tuttavani
olivat hiljaa. Toivottavasti en osunut arkaan kohtaan. He näyttivät
voivan pahoin. Aivan kuin ruoka olisi pyrkinyt ylöspäin,
ja toinen heistä juoksi äkkiä vessaan. "Anteeksi,
en ollenkaan ajatellut", sanoin. "Jotkut saattavat olla
herkkiä tällaisissa asioissa."
Oma
pysäkkini lähestyi. Olisin mielelläni jatkanut rupattelua
ja kertonut hieman omiakin kuulumisiani, mutta juna pysähtyi
ja piti kiiruhtaa ulos. En ehtinyt hyvästelemään kuin
toisen tuttavistani. Toinen oli vielä vessassa.
Laiturilla
katsoin taakseni. Kun juna lähti taas liikkeelle, tuttavani vilkuttivat
minulle ikkunasta.
