Aamu-TV
Aamu-TV:ssä vallitsi rentoutunut tunnelma. Uutisten lukija ei
päässyt aloittamaan, kun studion kameramiehet keskustelivat
keskenään. Tunnusmusiikki ehti soida, mutta uutisia ei kuulunut.
Sen sijaan uutisankkuri kuunteli kameramiesten keskustelua.
Keskustelu
koski YLE:n korvauksia satunnaisille TV-esiintyjille. Kameramies kysyi
toiselta kuvaajalta, "Maksaako YLE korvauksia henkilöille,
joita haastatellaan tai jotka muuten vain osuvat kuvaan?"
"Ei kai", kuvaaja vastasi, "Jos
tarvitaan uutiskuvaa ja joku vain sattuu kameran eteen, eipä
uskoisi, että he saavat mitään muuta kuin julkisuutta."
"Kyllä heidän pitäisi
saada ainakin pieni korvaus, jos he esittävät jonkin ohjelmanumeron",
uutisten lukija kommentoi, "Esimerkiksi laulusta tai tanssista
pitäisi maksaa nimellinen korvaus. Vai mitenköhän se
oikein menee?"
Meteorologi,
Anne Borgström, oli kuunnellut sivusta keskustelua. "Voitkohan
sinä selventää asiaa?" kameramiehet kysyivät.
"Kyllä vain", Anne vastasi samalla kun kuva kääntyi
säätiedotusaluelle. "Yksittäiset henkilöt
eivät saa korvauksia TV-esiintymisestä, jos kyseessä
on sattumanvarainen osuminen kameran eteen. Mutta jos kameran eteen
päätyy henkilö, joka esittää TV:ssä
laulun tai tanssinumeron, hänelle maksetaan esityksen kestosta
riippuen rahallinen korvaus. Maksu on sitä suurempi mitä
vanhempi henkilö on, ja tämä sääntö
pätee aina 61:een vuoteen asti, josta eteenpäin summa pienenee
vuosikohtaisesti. Maksettavaan summaan vaikuttaa myös esiintyjän
kotipaikkakunta. Helsingissä on suhteellisen tavallista joutua
kameran eteen, joten siitä maksetaan vähemmän, mutta
esimerkiksi Uudessakaupungissa on verraten pieni todennäköisyys
joutua televisioon esittämään laulunumeroa, joten jos
sellainen tapahtuma osuu kohdalle, korvaus on sitäkin suurempi.
Tosin summat ovat joka tapauksessa melko pieniä eivätkä
ole verrattavissa kokopäivätoimiseen ammatinharjoittamiseen."
Olin
seurannut aamu-TV:tä kotonani. Lähetys oli ollut sen verran
epätavallinen, että kerroin siitä aamulla työtovereilleni.
Vanhempi englantilainen kollega kuunteli kiinnostuneena. "Tässähän
on mahdollisuus lisätienesteihin", hän kommentoi, "Ennen
eläkeikää ehtii vielä monta kertaa mennä
TV-kameran eteen esittämään laulunumeroita."
Kahvipöydässä
oli uusi työntekijä. Yllätyin, kun hän ilmoitti
nimekseen Ukko Hänninen. "Sinullahan on sama nimi kuin minulla!"
Kummastelin asiaa ja mietin, oliko hänellä sama sähköpostiosoitekin.
"Älä ole huolissasi", kaimani sanoi, "Minun
osoitteessani on ylimääräisiä merkkejä, joten
emailimme eivät mene sekaisin."
Olin silti ihmeissäni. Oli hyvin epätodennäköistä,
että olisi toista samannimistä kuin minä, vieläpä
samalla työpaikalla. Onneksi hän oli sentään eri
näköinen. Tällä toisella Ukolla oli vaaleat viikset
ja hän pukeutui konservatiivisesti kauluspaitaan ja pikkutakkiin.
