Virkistyspäivä
Yritys, jossa työskentelin, järjesti
virkistyspäivän työntekijöilleen. Tarkoitusta
varten oli varattu merenrantahuvila. Ohjelmaksi oli järjestetty
mm. musiikkiesityksiä ja seurapelejä.
Meitä oli paikalla viitisenkymmentä
työntekijää. Alkudrinkkien jälkeen puutarhassa
pidettiin leikkimielinen tietovisa. Kilpailu oli tasaväkinen.
Kysymykset saattoivat liittyä mihin tahansa aiheeseen. Missään
vaiheessa ei voinut aavistaa, kenen joukkue voittaisi.
Tietovisaa oli kestänyt jonkin aikaa,
kun juontaja ilmoitti, että seuraava kysymys olisi viimeinen.
Tilanne oli kutkuttava, sillä joukkue, joka ensimmäisenä
vastaisi oikein, olisi visailun voittaja.
- Ratkaisun hetket ovat käsillä.
Ovatko kaikki valmiina?
- Kyllä ollaan.
- Entäs muut joukkueet? Joko jännittää?
- Valmiita ollaan.
- Selvä juttu. Kysymys kuuluu: näette laiturin lähettyvillä
kalastusaluksen, josta parhaillaan nostetaan ylös parin metrin
kokoista vonkaletta. Mikähän kala mahtaa olla kyseessä:
a) hauki b) ahven c) hai d) valas?
Kaikki suuntasivat katseensa merelle. Osalla
oli kiikarit käytössään. Osa juoksi laiturille
nähdäkseen paremmin. Kalastusalus, joka oli parinkymmenen
metrin päässä rannasta, huojui kalan painosta. Näytti
hetken siltä, ettei siima kestäisi. Otus pyristeli hanakasti
vastaan. Kala oli pinnan alla, kunnes hitaasti tuli näkyviin
iso selkäevä. Vedessä näkyi laajoja pyörteitä.
Hetkeä myöhemmin vedestä kurkisti jättimäinen,
tumma kalanpää, joka haukkoi henkeä.
Kilpailijat siristivät silmiään
nähdäkseen paremmin. Kalastajat kiskoivat siimaa. Otuksen
pyrstö heilahti ja ryöpsäytti vettä aluksen kannelle.
Pian vonkale tuli kokonaan näkyviin.
Vaikka kilpailijat olivat valmiina huutamaan
vastauksiaan, oli joukkueilla vaikeuksia päästä yksimielisyyteen.
Haueksi kala oli liian paksu ja ahveneksi aivan liian iso. Haita ei
esiintynyt näin pohjoisessa, eikä otus valaaltakaan näyttänyt.
Suoraan sanottuna otus oli ruma kuin mikä: tummanharmaa – lähes
musta – kurttuinen ja laiskan oloinen peto. Suurilla ilmeettömillä
silmillään se tarkkaili ympäristöään
ja haukkoi kiduksilla ilmaa.
Minä ehdotin, että vaikka otus näytti
kalalta, oli silti mahdollista, että kyseessä oli Atlantilta
Itämerelle eksynyt ryhävalaan poikanen.
Ehdotus kuulosti uskottavalta, joten joukkueemme
huusi:
- VALAS!
- Valas huudettu, juontaja kommentoi. – Tuleeko muita vastauksia?
- HAI! huudettiin laiturilta.
- Ahven! kuului hieman kauempaa.
- Kuulinko ahven? AHVEN on oikea vastaus! Tämä joukkue on
voittanut. Aplodeja voittajille!
Ihmisten taputtaessa käsiään
katsoin otusta tarkemmin. Vaikka yksilö oli harvinaisen ruma,
sillä oli hieman samankaltainen väritys kuin ahvenella.
Epäuskoisena ihmettelin ääneen:
- Miten ihmeessä tuollainen hirviö voi olla ahven?
Juontaja kuuli kysymykseni ja selvensi:
- Kala tosiaankin on ahven. Tämä yksilö on yli kuusikymmentä
vuotta vanha. Se on suurin kala, mitä Itämerestä on
koskaan pyydetty. Itse asiassa tätä nimenomaista yksilöä
on yritetty pyydystää jo vuosia. Ahvenvanhus oli nimittäin
harvinaisen viekas otus. Vuosikymmeniä kala lymyili koloissa,
jotka se oli itse kaivanut rantahiekkaan. Näihin onkaloihin se
oli piiloutunut ja sieltä se hankki ruokansa, hotkaisten suuhunsa
ohikulkevia kaloja ja muita mereneläviä. Vanhemmiten siitä
oli tullut ahne, jolloin tavanomainen saalis ei enää riittänyt.
Viimeisinä vuosinaan tuo röyhkimys kyttäsi vesilintuja
ja maalta uimaan tulevia eläimiä. Varsinkin kesäisin
se herätti melkoista kauhua uimarannalla, vaikka harvat sitä
koskaan näkivät.
Selitys kuulosti hämmästyttävältä, mutta
nyt ymmärsin, mihin alueen kissat ja koirat olivat hävinneet.
Vierustoverini kommentoi, että myös pikkulapsia kerrottiin
kadonneen rannan tuntumasta.
Kalastusaluksen ankkuroidessa laituriin, juontaja
kuulutti, että tietovisan jälkeen oli ohjelmassa musiikkia
ja tanssia. Tämän jälkeen seuraisi illan kohokohta
eli juhlaillallinen.
Kävellessämme sisälle huvilaan
huomasin, että alkoikin olla jo nälkä. Kysyin, tiesikö
kukaan, mitä ruokaa olisi tarjolla? Vastaus kuului:
- Ahvenfilettä tietenkin!
