Mosaiikit
Vanhempani asuivat maan alla kellarissa. He olivat vastikään
muuttaneet ja esittelivät nyt tyytyväisenä asuntoaan,
kun tulin kylään.
Astuin
rappusia pitkin peremmälle. Kellari oli luolamainen rakenteeltaan.
Se oli pitkä käytävä, jonka seinät kaareutuivat
kattoa kohti. "Tässähän on mosaiikkeja",
huomasin. "Ne ovat vanhoja, mahdollisesti Rooman vallan ajoilta",
äitini sanoi.
Mosaiikkeja
ei ollut helppo havaita, koska niiden päälle oli kasvanut
köynnöskasveja. Köynnökset olivat kuivuneet ja
jättäneet kuviot peittoonsa. Siirsin oksia ja rusinamaisia
marjoja syrjään. Saatoin havaita, että seinäkoristeet
olivat pääosin ornamentaalisia: murrettuja, haalistuneita
värejä, jotka muodostivat kiintoisia kuvioita. Vieressä
oli esittäviäkin aiheita: lintuja, eläimiä ja
kasveja. Sommittelultaan kaikki oli onnistunutta.
Siirryin
eteenpäin. Käytävän perällä seinää
ei koristanut muu kuin tiili, laasti ja vuosikausien pölyt.
Himmeässä
valaistuksessa näin lattialla luukun. "Mikä
tämä on?" kysyin. "Siellä on meidän
kotieläimemme", isä vastasi, "Meillä on täällä
hiiri." Tartuin kahvaan kiinni ja nostin kannen ylös. "Onko
pakko avata sitä luukkua?" hiiri sanoi harmissaan, ja käveli
ulos kolostaan. Se kierteli edestakaisin luukun ympärillä
ja odotti, että saisi palata takaisin. "Tämä ei
olekaan mikään ihan tavallinen hiiri", huomautin. Se
oli pitkäkarvainen ja iso kuin mäyräkoira. Oli melkeinpä
vaikea uskoa että se oli kotihiiri. Valmistauduin laittamaan
luukun takaisin kiinni, jolloin jyrsijä palasi takaisin koloonsa.
Kävelin
takaisin käytävää pitkin. Seinä näytti
nyt erilaiselta. "Mihin köynnökset katosivat?"
kysyin. "Ne olivat epäsiistejä", äitini vastasi,
"joten putsasin ne pois. Mosaiikit näkee nyt paremmin."
Kuviot olivat kieltämättä hienoja, mutta tuntui kuin
osa tunnelmasta olisi kadonnut. Kuivuneet köynnökset olivat
saaneet paikan näyttämään melkeinpä välimerelliseltä,
joskaan tunnelma ei nytkään ollut huono.
Minulla
oli jo kiire kotiin. Tein lähtöä mutta viivyin vielä
hetken puutarhassa. Pihalle
oli satanut lunta. Sitä oli ainakin kymmenen senttiä katoksen
vieressä. Osa lumesta oli muodostanut pienen kasan, joka näytti
melkein kuin lehmältä. Muovailin kasaa kädelläni.
Parilla sormen liikkeellä tiputin lunta pois ja tein lehmälle
jalat. Poistuessani katsoin vielä taakseni. Kiteet veistoksen
päällä saivat lumisen lehmän kimaltamaan jännittävällä
tavalla.
