Kulttuurien
museo
Keskipäivän auringonpaisteessa astuin isoon moderniin rakennukseen.
Rakennus sijaitsi Kaliforniassa, keskellä kaupunkia, puiston
vieressä. Rakennus oli nimeltään Kulttuurien Museo.
Museon tarkoituksena oli esitellä eri maiden arkkitehtuuria ja
ominaispiirteitä. Sinne oli koottu ihmisen tekemiä esineitä
ja ympäristöjä maailman joka kolkasta.
Museon
tilat oli jaettu osastoihin maantieteellisin perustein. Aloitin kierroksen
Euroopasta, Pohjoismaiden osastosta. Tarkastelin salia, johon oli
koottu Suomen, Ruotsin ja Norjan esittelyt. Päällisin puolin
kaikki näytti samalta: kelohonkaisia huoneita, puusaunoja ja
vanhoja maatalomiljöitä. Hyvin perinteinen näkemys,
ajattelin. Maat
oli niputettu samaan saliin, vaikka tarkemmin katsottuna saattoikin
erottaa pieniä eroja kulttuurien kesken. Esimerkiksi värien
käytössä huomasin selkeitä eroja. Mietin vain,
miten hyvin erot näyttäytyivät niille, jotka eivät
itse asuneet Pohjoismaissa.
Astelin
seuraavaan saliin, jonka ensimmäisessä huoneessa oli Italia.
Hämmästyin, kun huomasin, että Italia-osasto kuvasi
vanhempieni olohuonetta: parkettilattialla laajakuva-TV, jonka ääressä
persialainen matto, keltainen sohva, uusantiikkinen pöytä
ja tuolit. "Miten ihmeessä uusantiikkinen pöytäsarja
muka kuvaa italialaista kulttuuria?" kysyin. Museon virkailija
vastasi, että muka-antiikkinen sisustus oli tyypillistä
nykypäivän Italiassa. Museo olisi aivan hyvin voinut esitellä
aitoa antiikkiakin, mutta ideasta oli luovuttu, koska useimmat italialaiset
kodit sisälsivät pelkkiä jäljitelmiä. Vastaus
vaikutti loogiselta, joten en kysellyt enempiä. Oli silti omituista
nähdä vanhempieni olohuone museon Italia-osastolla. Toisaalta...
"Mitäs minä olen aina sanonut!" huudahdin. "Sukuni
on kuin Sisiliasta."
