Zyklon
B
TV:n ajankohtaisohjelma varoitti uudesta huumausaineesta. Kyseessä
oli lääke, joka oli tarkoitettu parantamaan lemmikkieläinten
sopeutumista uusiin koteihin. Aineen aiheuttama voimakas kaipauksen
tunne oli lyhyessä ajassa tehnyt lääkkeestä suositun
huumeen. Ihmiset ottivat lääkettä aistiakseen tunteita,
jotka jo luulivat unohtaneensa. Varsinkin suurina annoksina aine antoi
vaikutelman siitä kuin olisi jälleen ollut nuori: sydän
täynnä toteutumattomia unelmia ja epärealistisia haaveita.
Aineen käyttäjät saattoikin tunnistaa siitä, että
ulkopuolisille käyttö näkyi lähinnä itseensä
vajonneena huokailuna. Varoittavana esimerkkinä näytettiin
koukkuun jääneitä keski-ikäisiä, jotka nuuhkivat
ainetta jatkuvasti. Voimakkaiden tunteiden vallassa he kyynelehtivät
lattialla syvässä kaipauksen tilassa.
Väärin
käytettynä lääke oli haitallista myös kotieläinten
omistajille. Sinertävässä valokuvassa nälkiintynyt
koiranomistaja istui nuhjuisena katukivetyksellä kasvoillaan
tyhjä ilme vieressään aivan yhtä riutunut koira.
Omin avuin he eivät päässeet ylös. Kummatkin olivat
kuluttaneet itsensä loppuun ajettuaan huumattuina toisiaan takaa
ympäri kaupunkia viimeiset kolme viikkoa.
Ajankohtaisohjelma
siirtyi muihin aiheisiin, mutta ne eivät olleet yhtä kiinnostavia.
Maksoin kahvin ja siirryin ulos.
Oli
hienoa olla Prahassa. Vanhat julkisivut tuntuivat aina yhtä kotoisilta.
Kuitenkaan nälkäisenä ei huvittanut katsella paikkoja.
Kysyin Pasilta, olisiko hän kiinnostunut lounaasta. "Ei
ole nälkä", hän vastasi. Arvelin, että Pasi
varmaankin halusi säästää rahaa, joten sanoin,
ettei meidän ole pakko mennä ravintolaan: "Kello on
jo puoli kolme, lounasaika alkaa olla jo ohi. Asunnossani on kolme
kokkia aina käytettävissä."
Asunto
oli aivan Prahan keskustassa. Se oli vanhanaikaisesti sisustettu ja
erittäin viihtyisä. Ylellisyyden kruunasi täysi ylläpito
mukaan lukien asuntoon kuuluva palvelusväki. Paikalliset ystäväni
olivat antaneet luvan yöpyä paikassa niin kauan kuin halusin.
Istuimme
ruokapöydän ääreen ja pyysimme kevyttä purtavaa.
Innokkaina kokit tarttuivat toimeen. He häärivät keittiössä
varmoin liikkein nauttien siitä mitä tekivät. Pian
he tulivat yksi kerrallaan tarjoilemaan keitoksiaan: paistettua parsaa,
marinoituja munia, porsaan karetta... Kokit olivat sulavakäytöksisiä
ja hyväntuulisia. Ilman paitaa he esittelivät ruokiaan välillä
italiaksi, välillä ranskaksi. Vastailin "Grazie"
ja "Merci" heidän täyttäessään
lautasiamme uusilla herkuilla. Paistetut munat olivat punertavan ruskeita.
Parsa oli jotain tuntematonta lajiketta, jossa oli solmumaisia ryppäitä.
Ruokailun
päätteeksi palvelusväki ehdotti, että pelaisimme
jotain seurapeliä. Kortit jaettiin niin että kaikki saivat
parisenkymmentä korttia; pakkaan ei jäänyt ylimääräisiä
kortteja. Korteissa oli kuvia, jotka sopivat yhteen toistensa kanssa.
Aina vuorollaan saattoi laittaa kortin pöydälle niin että
kuvista muodostui yhtenäinen kokonaisuus. Kokonaisuuden piti
olla looginen: pöydälle asetettuja kortteja piti pystyä
lukemaan kuin ajallisesti etenevää kuvakertomusta. Pelin
tarkoituksena oli saada omat kortit pöydälle ennen muita.
Pasi
ei ollut aluksi innostunut pelistä, mutta kun hän huomasi,
että kuvien aiheena oli toisen maailmansodan aikainen joukkomurha,
hän alkoi tutkia korttejaan kiinnostuneena.
Pöydälle
oli laitettu ensimmäinen kortti. Se näytti kuvaavan metsäaukiota,
jonka laidoilla seisoi saksalaisia sotilaita. Osa sotilaista oli kumartunut
aukion keskustaa kohti asettelemaan vihollisen ruumiita riviin harmaan
kankaan päälle. Minulta löytyi kortti, joka tuntui
sopivan kortin jatkoksi: kortissa sotilaat nostivat kangasta nosturilla
ylös niin että ruumiit putosivat maahan. Laitoin kortin
pöydälle tyytyväisenä siitä että siirryin
heti johtoon. "Tuo kortti ei kuulu tuohon", jakaja ilmoitti.
"Sitä ennen on yksi kortti, jossa kangasta vasta aletaan
nostaa ylös." Pasilta löytyi oikea kortti, joten vedin
omani takaisin.
Aivan
kuin sota-aiheiseen korttipeliin liittyen merkkiääni varoitti
lähestyvistä pommikoneista. Meillä olisi viisitoista
minuuttia aikaa hakeutua suojaan. Olimme kuitenkin niin kiinnostuneita
pelistä, ettemme viitsineet poistua pöydän äärestä.
Asettelimme kortteja toistensa päälle ja olimme piittaamatta
ulkoa kuuluvista räjähdyksen äänistä, jotka
välillä vaimenivat ja välillä voimistuivat sen
mukaan mihin pommit osuivat.
Emme
saaneet peliä päätökseen. Ovi avattiin, ja sisälle
astui kaksi upseeria. He ottivat meidät kiinni ja veivät
alas kellariin. "Miksi ette hakeutuneet suojaan?" he kysyivät.
Vastakkaisella seinällä oli mekaaninen kaasuvaroitin, jossa
oli sininen ympyrä. Tämä sulkeutui ja punainen aukesi.
Varoitusääni ilmaisi, että Zyklon B-kaasua tunkeutuisi
huoneeseen puolen minuutin kuluessa. Upseerien kiinnittäessä
kaasunaamareita kasvoilleen pakenimme viereiseen huoneeseen ja laitoimme
oven takanamme kiinni.
Huomasimme
olevamme saunassa. Toivoimme ettei kaasua pääsisi lauteille
saakka, kun tuuletusaukosta alkoi tunkeutua harsomaista usvaa. "Pidätä
hengitystä!" Pasi sanoi. Vedin keuhkot täyteen happea,
mutta liian myöhään. Hengitin ilman mukana kitkerää
kaasua. Pasi kaatui viereeni vasemmalle kyljelleen.
Minun
oli turha pidättää hengitystä, kun kerran jo imaisin
kaasua sisääni. Sitä paitsi keuhkoni olivat pakahtua
ilman puutteeseen. Jatkoin kitkerän ilman hengittämistä
ja odotin kuolevani. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kaasu
haihtui huoneesta ja olin edelleen elossa.
Poistuin
saunasta. Löysin kuulustelupöydältä lapun, joka
osoittautui kyselykaavakkeeksi.
KYSELY NO: 929142
Zyklon
B-tutkimus
Nimi:
Sosiaaliturvatunnus:
Osoite:
Puhelinnumero:
1)
Oletko koskaan altistunut Zyklon B:lle?
a)
Kyllä
b) Ei
Jos
vastasit (a), jatka kaavakkeen täyttämistä.
2)
Selvisitkö hengissä?
a)
Kyllä
b) Ei
Jos
vastasit (a), jatka kaavakkeen täyttämistä.
3)
Mikä oli kaasun vaikutus?
a)
Huimaus
b) Pahoinvointi
c) Oksennus
d) Hengitysvaikeudet
e) Pyörtyminen
f) Ei vaikutusta
g) Jokin muu, mikä?
4)
Oletko altistunut jollekin muulle kaasulle?
a)
Kyllä. Mille?
b) Ei
5)
Oletko halukas osallistumaan muiden myrkkykaasujen testaamiseen?
a)
Kyllä
b) Ei
