Riippuliitoa
Laakson pohjalla näkyi taloja. Vasemmalla
oli metsää. Oikealla siinsi järvi. Tuuli hieman,
joten oli vaikeaa saada riippuliidintä tasapainoon. Puuskan
mentyä ohi otin vauhtia. Juoksin kunnes jalkani irtosivat maasta.
Haukoin henkeä ja puristin tankoa.
Ilmavirta nosti liitimen ylös. Olin
ilmassa. Maisemat vaihtuivat allani, kunnes vauhti hiipui ja riippuliidin
rupesi sakkaamaan. Syöksyin alas ja ylös. Ja sitten taas
alas. Yritin oikaista mutta epätasainen meno jatkui. Valmistauduin
laskuun. Hyvä etten törmännyt katajiin.
Onneksi en loukannut itseäni. Kivutessani
rinnettä ylös, mietin mikäköhän liitimeen
oli tullut. Ehkä ilmanpaine ei ollut oikea. Ehkä tuuli
vaikutti asiaan. Saattoi olla, että siivet olivat likaantuneet.
Oli miten oli, minua alkoi tympäistä. Nyt kun olin jälleen
kukkulan huipulla, ei enää huvittanutkaan lähteä
uuteen yritykseen.
Ajatuksiini vaipuneena huomasin vieressäni
kaksimetrisen porsaankyljyksen. Se oli iso, raaka lihankimpale:
verinen luu ja reunoilla paksu kerros läskiä. Katselin
kyljystä ja mietin... miksikäs ei?
Nostin kyljyksen harteilleni. Otin tukevan otteen ja aloin juosta
rinnettä alas. Hitaasti kyljys sai riittävästi nostetta
alleen. Jalkani irtosivat maasta ja olin ilmassa.
Tasaisesti suhisten kyljys kiiti ilman halki.
Lihankimpale ei lähtenyt sakkaamaan eikä keikkunut ilmassa
vaan lensi rauhallisesti. Katselin järven pintaa oikealla.
Tarkkailin lähestyviä taloja laakson pohjalla.
Tömähdettyäni nurmikolle nousin
kyljyksen alta pois. Pyyhin veriset käteni ruohikkoon. Pari
muuta riippuliitäjää tuli paikalle. He kysyivät,
mihin jätin oman liitimeni.
