Musiikin
nauhoitus
Heräsin aikaisin aamulla. Olin täysin
virkeä, enkä jaksanut loikoilla sängyssä. Muistin,
että olin luvannut nauhoittaa Jussille musiikkia. Nousin ylös
ja kaivoin kasan CD-levyjä esille. En halunnut herättää
muita, joten hiippailin alakertaan levyt ja mankkari mukanani. Avasin
oven ja menin takapihan terassille. Suljin oven perässäni.
Aamuauringon loisteessa levitin CD-levyt eteeni
ja kytkin virran mankkaan. Kävin mielessäni läpi eri
biisejä ja mietin mitkä kannattaisi nauhoittaa ja mihin
järjestykseen. Jussi ei välttämättä pitänyt
samoista kappaleista kuin minä, joten en voinut pelkästään
luottaa omaan makuuni. Yritin etsiä biisejä, joiden tiesin
olevan korkeatasoisia. Samalla muistelin, mitä olin ennestään
nauhoittanut Jussille. Tein erilaisia listoja mielessäni ja soitin
pätkiä kappaleista, jotta muistaisin paremmin millaisia
ne olivat. Kasetille oli tarkoitus saada monia erilaisia musiikkityylejä,
kuitenkin siten että kokonaisuus säilyisi yhtenäisenä.
Biisien pitäisi soljua ilman että
kuulija kiinnittäisi huomioita esittäjien vaihtumiseen.
Toisaalta en halunnut tehdä kasetista
liian tylsääkään. Olin jo saanut muutaman kappaleen
nauhoitettua, kun mielessäni heräsi epäilys, että
ehkäpä nämä olivat liian uneliaita. Kelasin kasettia
taaksepäin ja kävin läpi uusia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoisia
ratkaisuja oli niin paljon, että oli vaikea päättää,
mitkä niistä toteuttaa. Aloin tulla kärsimättömäksi,
sillä paikat alkoivat puutua. Aikaa oli kulunut kymmeniä
minuutteja, enkä ollut päässyt kovinkaan pitkälle…
Tuskastuneena vaihtelin asentoa, kun ovi avautui.
Isä astui takapihalle yöpuku päällään.
Hän haukotteli ja venytti lihaksiaan.
- Huomenta, sanoin.
- Huomenta. Mitäs sinä teet?
- Nauhoitan Jussille musiikkia.
- Takapihalla?
- En halunnut herättää muita.
Isä istui tuolille, mutta nousi kohta
ylös. Hän käveli paljain jaloin nurmikolla ja katseli
kukkaistutuksia. Minä jatkoin nauhoittamista ja laskin, että
kasetin A-puolelle mahtuisi vielä ainakin viisi kappaletta. Olin
aikeissa nauhoittaa joko Groove Armadaa tai Jazzanovaa, kun isä
kysyi, olinko huomannut, että takapihalla kasvoi hedelmiä.
- Hedelmiä?
- Kyllä. Meillä on täällä oma luomuviljelmämme.
- Missä? En minä ole mitään huomannut.
- Täällä. Tule lähemmäksi niin näet.
Nousin ylös ja kävelin istutusten
luo. Isä seisoi kasvimaan vieressä ja osoitti matalia hedelmäpuita.
Ne olivat täynnä punaisia ja keltaisia omenia. Puiden vieressä
kasvoi viiniköynnöksiä ja muita kasveja, joita en tunnistanut.
- Katsopas näitä kukkia, isä sanoi, tässä
viiniköynnösten seassa. Kiinnitin huomioni erikoisiin lehtiin
ja kierteisesti kasvaviin varsiin. Niiden latvoja koristivat violetit
ja punaiset kukkaryppäät.
- Nämä ovat intialaisia koristehyötykasveja. Ne elävät
symbioottisessa suhteessa viinirypäleitten kanssa.
- Millä lailla?
- Toinen luovuttaa ravinteita ja toinen suojelee tuhohyönteisiltä.
Tuloksena on, että viljelyksiä ei tarvitse lannoittaa, eikä
niihin tarvitse suihkuttaa kemiallisia hyönteismyrkkyjä.
Tämä on täysin luonnonmukainen viljelytapa.
Hämmästelin kuinka mehukkailta viinirypäleet
näyttivät. Niitä kasvoi suurina terttuina lehtien lomissa.
Rypäleet loistivat viininpunaisina ja kiiltävinä, kosteina
aamukasteen jälkeen. Teki mieli syödä rypäleitä
suoraan pensaasta.
- Maistapa näitä omenia, isä sanoi. - Ne ovat aivan
yhtä mehukkaita. Isä otti oksalta kaksi isoa punaposkista
omenaa ja tarjosi toisen minulle.
- Nämäkin ovat täysin puhtaita, isä kehui. - Ei
minkäänlaisia jäämiä hyönteismyrkyistä.
- Eikö niitä tarvitse edes pestä?
- Ei tarvitse. Sen kun haukkaat vain.
Isä haukkasi omenaansa ja rouskutti sitä
äänekkäästi. Minä katsoin omaa hedelmääni
ja huomasin sen pinnalla valkoisia viiruja.
- Omenassani on linnunpaskaa. Eiköhän olisi hyvä pestä
ne?
- Minkä takia? Hyviä omenoita.
- Mutta eikö linnunpaskasta voi saada salmonellan?
- Höpö, höpö. Täyttä luonnon tuotetta.
Katsoin epäilevästi omenaani. Isä
oli jo syönyt puolet omastaan. Hänen haukatessaan uutta
palaa näin, että hänenkin omenassaan oli valkoisia
länttejä. Sormien välistä pilkotti vaaleita viiruja.
Mietin, että
jos kerran isäkin voi syödä omenaansa pesemättä
sitä, miksen minäkin? Kannattiko olla turhan tarkka? Ehkäpä
isä oli oikeassa. Luonnontuotettahan se vain oli - puhdasta luomuruokaa.
Musiikin nauhoittaminen aamuvarhaisella oli
saanut minut raukeaksi ja vieläpä nälkäiseksi.
Juuri nyt omenan peseminen olisi tuntunut vaivalloiselta. Enempiä
miettimättä haukkasin palasen. Pureksin nälkäisenä
mehukasta hedelmää. Harvoin
on omena maistunut yhtä hyvältä.
