Neuvonantajana
Kuninkaan ollessa ulkomailla valtaa piti hänen
poikansa. Poika ei ollut vielä täysi-ikäinen, joten
tämän avuksi oli määrätty lukuisia neuvonantajia.
Minä satuin olemaan yksi neuvonantajista.
Olin saanut ohjeet hillitä kaikkia yrityksiä lujittaa prinssin
asemaa. Kuningas tiesi, etteivät hallitsijan pahimpia vihollisia
olleet naapurivaltiot. Yleensä suurin uhka löytyi omasta
suvusta.
Kuninkaan olisi
pitänyt harkita tarkemmin, ennen kuin määräsi
minut neuvonantajaksi. Vaikka olinkin kuninkaan lähipiirissä,
todellisuudessa en tuntenut uskollisuutta häntä kohtaan
– enkä ketään muutakaan kohtaan.
Sijaishallitsija oli kutsunut minut luokseen.
Hän seisoi ikkunan ääressä ja tuijotti alas. Tämä
oli hetken vaiti ja sanoi: - Katso noita kerjäläisiä
portin suussa.
En katsonut tarpeelliseksi vastata.
- Mitä he ovat tehneet ansaitakseen osansa?
Entä tilattomat ja maaorjat?
- Kukapa nyt orjana haluaisi olla?
- Kenenkään ei pitäisi olla kenenkään orja.
- Tasan ei käy onnen lahjat, filosofoin.
- Ei ole kysymys onnesta. Poika mietti hetken ja sanoi. - Kirkko opettaa,
että 'autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä
maan', mutta ei kai tämä oikeuta, että köyhiä
saisi miten vain sortaa ja alistaa?
- Varokaa toki sanojanne. Teitä voidaan syyttää kerettiläisyydestä.
- Tuskinpa.
- Kirkon kirouksia on julistettu vähemmästäkin.
- Minua ei kiinnosta kirkko.
Olin hetken hiljaa. - Isänne ei ole tehnyt
paljonkaan alamaistensa olojen parantamiseksi.
Prinssi näytti mietteliäältä.
- On paljon, mitä voisi tehdä: viljelyksien tasaisempi jakaminen,
veronkannon keventäminen, luku- ja kirjoitustaidon opettaminen…
Kun kuningas tulee takaisin, aion osoittaa kaikki vinoutumat, jotka
olen pannut merkille.
Ajattelin, että prinssi oli hölmö
idealisti, mutta tässä piili mahdollisuus, jota voisin käyttää
hyväksi.
- Kuningasta tuskin kiinnostaa kansan kärsimys.
- Miten niin?
- Kuningas huvittelee kansan kustannuksella, eikö niin. Jos kansan
oloja parannettaisiin, kuninkaan pitäisi luopua omastaan.
- Ei välttämättä, nuorukainen intti vastaan.
- Isänne tuskin näkee asian noin.
- Miksei?
- Hän ei ole yhtä valistunut.
- Sitä suuremmalla syyllä minun pitää kertoa löytämäni
vääryydet.
- Pelkäänpä, että kuningas vain suuttuisi moisista
naurettavuuksista. Vaikka omasta mielestäni ajatuksenne eivät
ole ollenkaan naurettavia. On vain sääli, ettemme näe
niiden toteutuvan.
- Miten niin?
- Isänne elää vielä ainakin kolmekymmentä
vuotta. Te olette vanha mies, kun lopulta pääsette valtaan,
jos ylipäätään elätte niin kauan.
Prinssi ei sanonut mitään, joten
jatkoin.
- Olen kyllä monesti ajatellut, että teistä tulisi
parempi hallitsija kuin isästänne.
Sijaishallitsija kohotti katseensa.
- Toivottavasti vain valtakautenne ei tule liian myöhään.
- Mitä tarkoitat?
- Jos ette ole huomannut, kuningas tuhlaa rahoja aivan liian holtittomasti
kaukomailla käymissään sodissa.
- Valtionvarainministeri ei ole maininnut rahapulasta.
- Eipä kai, sillä varat eivät vielä ole lopussa.
Siitä pitävät raskaat verot huolen - niin kauan kun
sadot suosivat ja kansa kestää.
Prinssi näytti mietteliäältä.
Aloin päästä vauhtiin.
- Monia huolestuttaa kuningaskunnan kohtalo.
- Mitä tarkoitat?
- Kansa kohdistaa toivonsa teihin.
- Eikä…?
- Kyllä. Kukaan muu ei voi vaikuttaa asioihin.
- Mutta itsehän sanoit, ettei kuningas ota neuvoja vastaan.
- Ei toki… mutta kuolettavan iskun hän saattaisi ottaakin.
- Mitä! Oletko hullu?
Asiat eivät sujuneet aivan kuten olin
suunnitellut. Samassa ovi takanamme avautui.
Kuningas seisoi tuimana oven suussa.
- MITÄS TÄÄLLÄ JUONITELLAAN? hän mylvi.
Vartijat ryntäsivät paikalle. Luikin
pöydän alle piiloon.
Kuningas oli raivoissaan. Oli turha keksiä
puolustuspuheita. Minua kuljetettiin
alas vankityrmään syytettynä valtiopetoksesta.
